Pieksämäellä perutaan tapahtumia koronan vuoksi – Olo&Elo-messut siirtyvät ensi vuoteen

Kari-Pekka Issakainen

Pahenevan koronatilanteen vuoksi syyskuussa Pieksämäen Veturitorilla pidettäväksi suunniteltu Olo&Elo-messut on päätetty siirtää ensi vuoteen. Messujen uusi päivämäärä on alustavasti sunnuntaina 21. syyskuuta vuonna 2021.

– Odotimme innolla, että pääsisimme viettämään ikimuistoista messupäivää yhdessä Veturitorilla 20.syyskuuta. Olemme kuitenkin seuranneet pahenevaa koronatilannetta ja tulleet siihen tulokseen, että emme ota riskiä kenenkään terveyden kustannuksella, todetaan messuja suunnittelleen Osuuskunta Asemapaikan tiedotteessa.

Pieksä ry on vastannut messujen järjestämisestä aikaisempina vuosina, mutta nyt pallosta ovat ottaneet kopin Veera Ullah, Emmi Lemmetty-Garcia ja Peter Hartwig.

Keskustelu