Tilaa

Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus Kuntavaalit ja aluevaalit oltava jatkossa erikseen

Alue- ja kuntavaalit käytiin nyt ensimmäistä kertaa samaan aikaan. Kunnat ja hyvinvointialueet ovat saaneet uudet päättäjät ja kansa on puhunut. Vaalien yhdistäminen ei sujunut kuitenkaan aivan ilman ongelmia ja monelle äänestäjälle vaikeudet tulivat eteen äänestyskopissa. Kahden eri vaalin ehdokkaiden nimien ja numeroiden muistaminen saattoi olla monelle hankalaa, yhtä vaikeaa saattoi olla nimien etsiminen ehdokaslistojen yhdistelmistä. Siksi moni joutui viettämään äänestyskopissa enemmän aikaa kuin normaalisti ja äänestyspaikoille saattoi muodostua jopa jonoa. Kahdelle eriväriselle äänestyslipulle äänestämisessä saattoi tulla sekaannuksia, josta osaltaan kertoo hylättyjen äänestyslippujen suuri määrä valtakunnallisesti. Pieksämäelläkin oli kuntavaaleissa 122 hylättyä ääntä. Aluevaaleissa hylättyjä lipuja oli jo enemmän, peräti 337 hylättyä ääntä.

Tämä juttu on maksuton

Pääset lukemaan jutun kirjautumalla tai luomalla maksuttoman tunnuksen.