Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide | Metsäpolitiikassa haettava tasapainoa

Hallitusneuvottelut käyvät nyt kovilla kierroksilla. Yksi osa hallitusohjelman valmistelua ovat tulevat metsäpoliittiset linjaukset.

Suomen tulevaisuuden kannalta metsillä on keskeinen rooli ja erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa metsällä on poikkeuksellisen suuri merkitys, myös taloudellisesti. Alueella metsän kattavuus on 77 prosenttia maapinta-alasta. Hakkuiden määrä oli yli puolet koko maan hakkuista.

Itä- ja Pohjois-Suomen maakunnat saivat vuonna 2021 yhteensä 1,364 miljardin euron kantorahatulot. Sen päälle tulevat metsään liittyvät palvelut ja tietenkin metsän jalostamisesta syntyvät tulot niin yrityksille kuin työntekijöille.

Etelä-Savossa metsän taloudellinen merkitys on vielä muita maakuntia suurempi. Vuonna 2022 pelkästään kantorahatulot olivat 285 miljoonaa euroa.

Ei ole lainkaan samantekevää millaista metsien sääntelyä EU on metsäsektorille valmistelemassa ja miten Suomessa edetään kohti ilmastotavoitteita.

Hallitusneuvottelujen ympärillä on käyty osin kiivastakin keskustelua siitä, miten Suomen kunnianhimoiset ilmastotavoitteet saavutetaan ja mikä on metsien rooli tuossa työssä. Ilmastotavoitteet eivät saa yksin ohjata metsien käyttöä. On toivottavaa, että ilmastotavoitteiden ja metsien taloudellisen merkityksen välillä löydetään tasapaino.

Yksinomaan metsien hiilinieluja korostamalla ei ilmastotavoitteita voida saavuttaa. Hakkuiden rajoittaminen merkitsisi suuria taloudellisia menetyksiä koko metsäsektorille. Metsien käyttöön ilmastotavoitteen ohella liittyy monia taloudellisia arvoja, kuten vientitulot, työpaikat ja metsänomistajien saamat tulot.

Hallituksen on rajoitusten sijasta vahvistettava metsään perustuvaa talouden kasvua edistämällä puurakentamista ja uusien puuperäisten tuotteiden kehittämistä sekä nostamalla metsän jalostusarvoa.

Kansalliset toimet eivät kuitenkaan riitä, ellei myös Euroopan unionin päätöksenteossa ymmärretä metsien laajaa merkitystä. Seuraavan hallituksen keskeinen tehtävä on aktiivinen vaikuttaminen EU:n metsäpolitiikkaan. Metsäpoliittinen päätös- ja ohjausvalta on säilytettävä EU:n jäsenmailla.

Jäsenmailla on oltava päätösvalta metsäasioissa. EU:n jäsenvaltioiden metsien erilaiset olosuhteet on tunnistettava ja Suomen kansallista osaamista on hyödynnettävä EU-tason päätösten valmistelussa.

Pohjoisen havumetsävyöhykkeen metsien uusiutumiskyky ja monimuotoisuuden säilyminen sekä Suomen korkeatasoinen metsähallinto, metsätutkimus ja -inventoinnit toimivat kansainvälisenä esimerkkinä.

EU-komission toimikauden työohjelmaan ja sen toimeenpanoon on saatava kestävyysmääritelmät täyttävälle metsäbioenergialle vahva asema. Uudet metsäpohjaiset tuotteet ja niiden hyödyntäminen vihreän siirtymän toteuttamisessa on saatava mukaan ohjelmaan.

Pentti Mäkinen

maakuntajohtaja, Etelä-Savon maakuntaliitto