Säännöllisin väliajoin lehtien mielipideosastoilla ja sosiaalisessa mediassa nostetaan esille mopoilevan nuorison häiritsevä liikennekäyttäytyminen. Ilmiö on yhteinen joka puolella Suomea ja asia puhuttaa yleisesti myös Pieksämäellä. Monessa yhteydessä poliisia on kaivattu ottamaan asiasta koppia ja pistämään nuorisoa paremmin ruotuun tehokkaammalla valvonnalla.
Kuluvan viikonlopun aikana poliisi valvoo koko massa mopojen ja muiden kaksi-, kolme- ja nelipyöräisten ajoneuvojen kuntoa ja käyttöä. Niiden kuljettajien kunnon ja ajokortin riittävyyden ohella poliisi kiinnittää huomiota ajoneuvojen kuntoon sekä liikennesääntöjen noudattamiseen.
Moposta lähtevä voimakas ääni sekä rekisteritunnuksen piilottelu usein viittaavat siihen, ettei ajoneuvo ole lainmukainen.
Monissa perheissä mopot ovat nuorisolla jo kovassa käytössä. Niiden turvallisuuden kannalta varsinkin jarrut, renkaat ja valojen toiminta ovat tärkeässä osassa. Poliisi muistuttaa, että moposta lähtevä voimakas ääni sekä rekisteritunnuksen piilottelu usein viittaavat siihen, ettei ajoneuvo ole lainmukainen.
Vanhempien kannattaakin tarkastaa aina ajokauden alussa, että nuoren käytössä oleva mopo on liikenteessä turvallinen käyttää. Vastuuta tässäkään asiassa ei tule missään nimessä jättää vain ja ainoastaan nuoren omille harteille. Vanhempien kannattaa muistaa, että kun poliisi tavoittaa valvonnassa viritetyn tai jarruttoman mopon, on sen seurauksena aina myös lastensuojeluilmoitus, jos ajoneuvon kuljettaja on alle 18-vuotias.
Häiritsevään ajeluun poliisin täytyykin puuttua. Täytyy silti muistaa, että liikenteen ja mopojen äänet kuluvat myös elämään.