Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus Jokainen ääni voi olla vaaleissa ratkaiseva

Huomenna on eduskuntavaalien varsinainen äänestyspäivä, jossa Suomen eduskuntaan valitaan 200 kansanedustajaa. Äänioikeutettuja ovat kaikki 18 vuotta täyttäneet Suomen kansalaiset. Jokainen ääni on tärkeä. Jokainen ääni voi olla ratkaiseva. Jokaisella äänellä on merkitystä.

Lähtöasetelmat eduskuntavaalien varsinaiseen äänestyspäivään ovat herkulliset ja samalla myös erityisen jännittävät. Viimeisimpien kannatuskyselyjen mukaan erot kolmen kärjessä ovat vain entisestään kaventuneet. Tosin näin oli myös neljä vuotta sitten. Viimeisimmässä Ylen kannatusmittauksessa kärkikolmikko eli kokoomus, perussuomalaiset ja SDP mahtuvat melkein prosenttiyksikön sisään. Käytännössä se tarkoittaa, että vaalien voittajaa saadaan jännittää loppuun saakka. Kukaan kolmen suuren puolueen puheenjohtajista ei voi etukäteen ryhtyä sovittamaan itselleen pääministerin viittaa, koska sen ratkaisevat lopulta vain ja ainoastaan äänestäjät.

Enemmänkin äänestäminen on kansalaisoikeus, joka muistuttaa meitä demokratiasta.

Ylen kannatusmittauksessa kokoomus on yhä niukasti johdossa, mutta perussuomalaiset nousivat kakkoseksi SDP:n ohi. Tässä vaiheessa kannattaa muistaa, että kyse on vain ja ainoastaan arviosta. Melkein mitä tahansa voi vielä tapahtua ennen kuin vaalien voittaja voidaan julistaa sunnuntai-illan päätteeksi.

Äänestämistä voi pitää kansalaisvelvollisuutena, mutta mitään pakko siihen ei ole. Enemmänkin äänestäminen on kansalaisoikeus, joka muistuttaa meitä demokratiasta ja siitä, että asioista saa ja pitääkin olla montaa eri mieltä.

Tiistaina päättyneessä ennakkoäänestyksessä pieksämäkeläisistä äänioikeutetuista äänesti ennakkoon 38,2 prosenttia. Edellisissä eduskuntavaaleissa 2019 pieksämäkeläisistä äänesti ennakkoon 34,4 prosenttia, eli parempaan suuntaan ollaan tällä kertaa menossa.