Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide | Olen surullinen, vihainen ja huolestunut

Suomen eduskunta on hyväksynyt ns. translain, joka tulee voimaan 3.4. Tällöin sukupuolen määrittely perustuu kokemukseen, ei biologiaan. Mitään lääkäriarvioita tai muitakaan kriteereitä ei ole sen arvioinnissa, onko tämä kokemus pysyvä tai aito. Oma ilmoitus riittää.

Edellä mainittu asia merkitsee sitä, että kuka tahansa voi vaihtaa sosiaaliturvatunnuksensa vastakkaisen sukupuolen tunnukseksi. Esimerkiksi miestä, jonka sosiaaliturvatunnus on naisen, kuuluu kohdella ja puhutella kuin naista ja hänellä on oikeus tulla naisten pesu- ja pukutiloihin, osallistua naisurheiluun, miesvangit sijoitetaan naisten vankiloihin jne. Tämä koskee myös tuomittuja seksuaalirikollisia.

Minä harrastan uintia. 3.5. lähtien uimahallin pesutiloihin voi vapaasti tulla alaston mies. Hän ehkä on transeksuaali, tai sitten ei. Mitään kriteereitä ei ole. Minulla ei ole oikeutta vaikuttaa siihen, näkeekö tämä mies minut alasti vai ei. Tai näenkö itse hänen paljaan kehonsa. Koen, että yksityisyyttäni ja itsemääräämisoikeuttani loukataan. Jos puhuttelen tätä miestä mieheksi, niin syyllistynkö syrjintään? Saanko sakot? Tällöin koen, että mielipiteen- ilmaisun- ja sananvapauttani loukataan. Minut pakotetaan esittämään kollektiivista näytelmää, jossa toimitaan, niin kuin mies voisi olla nainen.

Sukupuolen määrittely perustuu biologiaan. Sukupuolta ei voi vaihtaa. Voidaan luoda illuusio, jossa naisesta saadaan miehen näköinen (ja päinvastoin). Jos mies kokee olevansa nainen, niin hän on silloin transihminen. Ei nainen. Ei ole vihaa eikä syrjintää puhua totta. Myöskään ei ole vihaa sanoa ääneen, että kysymyksessä on mielen häiriö. On hyvin arveluttavaa, että psykiatrin arviota transseksuaalisuuden toteamisessa ei enää tarvita. Sukupuoliahdistukseen voi olla monia syitä, joiden takia ihminen tarvitsee tukea ja apua. Siihen tarvitaan asiantuntijan arvio. Omalla ilmoituksella voi uuden lain mukaan saada myös hormoni- ja leikkaushoitoja. Nämä ovat tuskallisia, terveyttä vaarantavia, lapsettomuutta aiheuttavia, vievät kyvyn kokea seksuaalista mielihyvää ja peruuttamattomia. Jos translaki ulotetaan lapsiin, niin lapsi voi haluta murrosiän estävää lääkitystä. Tämä on terveydelle vahingollista. On harhaanjohtavaa väittää, että uudella translailla ei olisi yhteyttä fyysisiin hoitoihin. Lapsen sukupuolidysforia menee muuten itsekseen ohi murrosiän yhteydessä 90 prosenttia tapauksissa. Se on fakta.

Mies voi siis hakea naisen sos. turvatunnusta vaikka olisi seksuaalirikollinen. Jatkossa uimahallin pesutiloissa saattaa olla raiskaukseen syyllistynyt mies alasti naisen/tytön kanssa. Kuinka varmistetaan, että tilanteessa ei tapahdu seksuaalista häirintää, jos ketään muita ei ole paikalla?

Vaalit ovat käsillä. Sinä päätät, meneekö tämä kehitys eteenpäin, vai tuleeko suunnan muutos. Kristillisdemokraateilla on järjen ääni.

Terhi Wallin (kd)