Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide | Vain äänestämällä vaikutat!

Keskustan Pieksämäen kaupungin paikallisyhdistys halusi vuosikokouksessaan innostaa kaupunkilaisia vaaliuurnille, sekä korjaamaan kaupungin mainetta alhaisimman äänestysaktiivisuuden kuntana että nujertamaan Keskustalle povattuja galluplukuja.

Miksi kannattaa äänestää? On hyvä muistaa, että valtakunnassa ja kunnissa asioista päätetään joka tapauksessa, aina joku on päättäjän paikalla. Lautakunnissa ja eduskunnan valiokunnissa valmistellaan jokaisen arkeen vaikuttavia päätöksiä – sillä on väliä, keitä valitaan asioita valmistelemaan ja päätöksiä tekemään. Ilman keskustalaisia maahamme olisi esimerkiksi tullut hyvin toisenlainen perhe- tai soteuudistus.

Keskusta on valmiina kantamaan vastuuta koko Suomesta, puolustamaan maan huoltovarmuutta ja alueiden elinvoimaa. Haluamme huolehtia julkisen talouden korjaamisesta oikeudenmukaisella tavalla. Suomen omavaraisuutta lämmön ja sähkön tuottamisessa tulee vahvistaa tarttumalla uusien energiamuotojen mahdollisuuksiin. Ruoantuotanto ja metsätalous ovat meidänkin alueemme elinehtoja. Takaamme ikäihmisille turvallisen elämän myös uusia asumisen muotoja ja omaishoidon edellytyksiä kehittämällä.

Huolehditaan siitä, että ikääntyvään Suomeen saadaan enemmän ihmisiä ja työtä. Pidetään koko Suomi ja myös Pieksämäki asuttuna ja hyvinvoivana. Nähdään myös oman paikkakuntamme vahvuudet ja ponnistetaan niistä – eteenpäin!

Nyt uurnille äänestämään ennakkoon 22.-25.3. tai vaalipäivänä su 2.4.23.