Luin tiistaina lehteä ja yllätyin. Pieksämäellä arvostettu emerituspäätoimittaja Ilkka Seppä oli kolumnissaan (Pieksämäen lehti 21.3.2023) kovin ynseä meitä pieksämäkeläisiä eduskuntavaaliehdokkaita kohtaan. Tämä johtunee puoluekanta-ajattelusta. Haluan nostaa kirjoituksesta esille joitakin näkökulmia. Eräs näistä oli, että ”kolmella isoimmalla puolueella ei ole ollenkaan paikallista ehdokasta”. Nämä kolme puoluetta Sepän mukaan ovat demarit, keskusta ja perussuomalaiset. Kuitenkin viimeisissä aluevaaleissa 2022 Kokoomuksella oli 20,6 prosentin kannatus ja mainitulla kolmen parhaan joukossa olevalla Perussuomalaisilla kannatus oli 8,9 prosenttia. Hämmästelenkin siis asian laitaa.
Mielestäni puoluekanta olisi pitänyt ilmoittaa kirjoituksessa selkeästi, koska tarkoituksena on mitä ilmeisemmin ohjailla lukijaa. Esimerkiksi otan kokoomuksen varapuheenjohtaja Antti Häkkäseen (kok.) kohdistuvan kritiikin. Seppä kertoo tämän piipahtaneen paikkakunnalla, ja ettei Häkkänen tarvitse meidän pieksämäkeläisten ääniä. Väitteet eivät pidä paikkaansa. Häkkänen tekee varmasti parhaansa vieraillessaan tiuhaan paikkakunnallamme huomioitaessa laaja vaalialueemme.
Siinä olen samaa mieltä Ilkka Sepän kanssa, että meidän pieksämäkeläisten kannattaisi harkita ryhtymistä yhteistyöhön eri puolueiden kanssa ehdokkaan kannatuksen nostamiseksi. Paikkakunnan kehittymisen kannalta olisi erittäin suotavaa saada meiltä oma asioidenhoitaja Arkadianmäelle.
Mitä sitten tulee omaan rooliini. Lupauduin eduskuntavaaliehdokkaaksi asiaa toistamiseen kysyttäessä. Olen satsannut kampanjaani kaiken vapaa-aikani, ja tehnyt sen suurella sydämellä perehtyen kaikkiin vaalipaneeleihin ja keskusteluihin. Se, että on tunnettu auttaa toki paljon, mutta mielestäni äänestäjät ovat tänä päivänä hyvin valveutuneita tutustumaan myös itse ehdokkaisiin. Enkä näin ollen näe ensikertalaisuuden ja tekojen, tai niiden väitetyn puutteen, olevan este edustaa kansalaisia. Itse pitkään opettajana toimiessani, ja uteliaasti elämään suhtautuneena, olen saanut laaja-alaisen näkemyksen yhteiskuntaan, ja haluan ratkoa sen ongelmia yhdessä yli puoluerajojen. Kannattaa käydä tutustumassa ajatuksiini vaalikoneiden ja Facebookin kautta. Eräässä toisessa mielipidekirjoituksessa kyseltiin ehdokkaan perään, joka ei ole jo useassa päättävässä toimessa. Olen ratkaisu ongelmaasi.
Satu Naukkarinen, eduskuntavaaliehdokas (kok.), Pieksämäki