Suomalaisen miinanraivausosaston lähettämistä Afganistaniin perusteltiin hyväntekeväisyydellä. Päätavoite oli kuitenkin sopeuttaa omia menettelytapojamme yhteen läntisten asevoimien kanssa. Viimeaikaiset maailmantapahtumat osoittavat, että ratkaisu oli oikea ja 700 miljoonalle eurolle saatiin vastiketta.
Puolustusvoimien mukaan kokemukset Afganistanin operaatiosta ovat sujuvoittaneet muun muassa esikuntakäytäntöjä ja johtamisjärjestelyjä sekä avanneet kansainvälisiä tiedustelukanavia. Ulkopuolista tarkkailijaa vain ihmetyttää, miksei itse sodankäyntiin, kuten taistelutapoihin ja asejärjestelmiin ole kiinnitetty huomiota. Niistä vasta opittavaa olisi löytynytkin.
Yhdysvaltain ilmavoimat kaatoivat Talebanin taisteluasemiin kahden vuosikymmenen ajan suunnattomat määrät räjähteitä siinä toivossa, että kapinalliset antautuisivat. Jenkkien pommituksia tuki Afganistanin kansalliset ilmavoimat, jonka varustamiseen USA oli satsannut lähes viisi miljardia dollaria. Tulosta ei vain syntynyt.
Vihdoin maailman vahvimman sotilasvallan oli tunnustettava häviönsä ja lähdettävä kaaoksen kourissa Kabulista. Vastuu maan puolustamisesta jätettiin Afganistanin kansallisille ilmavoimille, jolla oli käytössään kymmenittäin uudenaikaisia koneita, muun muassa F-35-monitoimihävittäjiä. Yhtäkään niistä ei saatu ilmaan sen jälkeen, kun jenkit olivat hylänneet Afganistanin 23.8.2021.
Presidentti Joe Bidenin päätökseen luopua leikistä vaikutti sotilasasiantuntijoiden käsitys, ettei Afganistanin sotaa tultaisi koskaan voittamaan lentokoneilla. Siihen tarvittaisiin puolen miljoonan taistelijan maavoimat, mihin äänestäjät tuskin koskaan suostuisivat.
Suomessa jenkkien Afganistanin kokemuksista tehtiin täysin päinvastaiset johtopäätökset. Kahdessa viimeksi julkaistussa puolustusselonteossa korostetaan huippu nykyaikaisten ilmavoimien ratkaisevaa roolia aikamme sodissa. Erityisen tärkeänä asejärjestelmänä pidetään hävittäjien kaukovaikutteisia ohjuksia.
Sota Ukrainassa on todistanut maavoimien raskaiden aseiden sekä panssarin- ja ilmatorjuntaohjusten merkityksen. Ukrainan voitot Venäjän sotavoimasta on saavutettu kenttätykistöllä, kranaatin- ja raketinheittimillä sekä panssarintorjuntaohjuksilla. Toisin sanoen samanlaisilla asejärjestelmillä, joita Suomen puolustusvoimien omissa tulivoimatutkimuksissa parikymmentä vuotta sitten suositeltiin.
Venäjällä oli ennen sotaa pari tuhatta taistelulentokonetta, osa huippu nykyaikaisia hävittäjiä. Niiden menestymistä sotatoimissa ei ole nähty. Ukrainan infrastruktuurin hävittäminenkin on hoidettu maan pinnalta laukaistuilla ohjuksilla ja Iranista hankituilla drooneilla.
Puolustusministeriön julkistamat uutiset satojen miljoonien raskasasekaupoista merkinnevät sitä, että valtiojohto on lopultakin tarkistamassa kuvitelmiaan hävittäjien merkityksestä. On ymmärretty, että pitkän itärajan puolustaminen on hoidettava maavoimapainotteisesti. Se tullee olemaan myös Nato-Suomen todennäköisin rooli liittokunnan osana.
Tuomo Hirvonen, everstiluutnantti evp.