Kun luin Juha Vainion kirjoittaman vanhan salakuljettaja Laitisen sanat, niin löysin niistä kevyen yhtymäkohdan Pieksämäkeen.
Opiskelu kuitenkin sai aikaan aivopierun kirjoittaa tämä satu. Viime marraskuussa aloitin opiskelemaan liiketalouden tutkintoa, koska Esedulla avautui etäopiskelumahdollisuus. Edellisistä opiskeluista onkin sitten ”hieman” aikaa, nimittäin Keski-Savon Oppimiskeskuksen sähkövoimatekniikan tutkinnon suoritin 1998 ja yliasentajan tutkintoa opiskelin Tampereella 2000-luvun alussa.
Paljon on muuttunut opiskelun saralla 25 vuoteen, paljon on muuttunut Pieksämäellä siitä, kun 1995 maalaispoika Viitasaarelta saapui kontiopuiston kuusitielle. Olisin halunnut opiskelemaan Jyväskylään, tai Äänekoskelle, koska Pieksämäki ei herättänyt silloin himoja edes tällaisen landepaukun kohdalla, mutta opiskelupaikan määritti perseelleen vedetyn peruskoulun päästötodistus ja keskiarvollani osoite oli kuusitie 41. Eihän siinä, koska niin oudolta kuin se kuulostaakin, niin silloin Pieksämäelläkin oli opiskelijaelämää. Oli kaljaviestiä, jossa ensimmäisenä jäsenenä tyhjensin vatsalaukun sisällön nykyisen Hesburgerin kohdalla, viisi tuoppia ja juoksu ei ollut hyvä kombo. Tuli herättyä neliveto rinnuksilla ja nappaskengillä sisiksen asuntolalta. Sai revitellä Savon Solmun yökerhossa, tuli pelattua bilistä Toribaarissa ja Kontiopubissa ja väiteltyä sisäänpääsystä Freewayn portsarin kanssa. Pieksämäellä kyllä pääsi silloin kokeilemaan opiskelijaelämän krapulat ja meitä opiskelijoita oli kaupungissa runsaasti. Täällä oli ihan hauskaa, vaikka Prisma ja Ukko puuttui.
Opiskelijaelämä hiljenee opiskelupaikkojen vähenemisen myötä, se varmasti miellyttää monia, kun känniset juuri baari-iän saavuttaneet ”Hirvoset” ei rieku torilla ja valvota kunnon kansalaisia, minun mielestä opiskelijat tuovat elämää, nuoret ovat tulevaisuus, vaikkakin joskus kovaäänisiä valomerkin jälkeen. Meidät erottaa vuodesta 1998 esimerkiksi noin 3 000 asukasta ja satoja opiskelijoita, se näkyy ja ainakin allekirjoittanutta kirvelee.
Elämmeköhän Pieksämäellä liikaa muistojen varassa monessa muussakin asiassa ja olisiko Junnun sanoissa viisaus. Kadonneet opiskelupaikat tuskin palaavat, Solmun yökerho ei enää avaudu ja nelivetoa ei enää saa.
”Aika entinen ei koskaan enää palaa
Vanhan täytyy kohta vaihtaa alaa”
Olemme Pieksämäellä kuin se sammakko kattilassa, istutaan tyytyväisenä muistellen vanhoja hyviä aikoja, emmekä huomaa veden lämmön nousua tasolle, missä elämänehdot ei enää täyty. Totuus täytyy myöntää, mitä enemmän meidän ikärakenne vanhenee, sitä enemmän on meitä, jotka tyytyväisenä istuvat kattilassa vanhojen muistojen lämmittämänä. Elinvoimatyöryhmään olisi siis todellakin tarvittu se nuorten vakituinen paikka, koska nyt alkaa olla viimeinen hetki kuunnella nuoria, kun meillä heitä vielä on, kerran vuodessa kutsu osallistumaan ei vain riitä. Vanhat muistelemassa vanhoja kun ei tilannetta paranna.
Jani Hirvonen Naarajävi