Itsenäisyytemme alusta asti on ruotsin kieli ollut maamme toinen virallinen kieli. Suomessa puhuu ruotsia äidinkielenään pieni noin 5 %:n vähemmistö. Tämä heille suotakoon. Kukin saakoon puhua omaa äidinkieltään.
Toisen virallisen kielen asema ei kuitenkaan velvoita jokaista suomen kieltä äidinkielenään puhuvaa suomalaista opiskelemaan ruotsia, joka tunnetaan pakkoruotsin nimellä aivan oikeutetusti. Siitähän on nimenomaan ollut koko ajan kyse. Suomenkieliset on pakotettu opiskelemaan ruotsia, vaikka lähes koko Suomessa ruotsin kieltä ei tarvita lainkaan. Pääkaupunkiseutu ja länsirannikko on osittain ruotsinkielinen, mutta sielläkin suurin osa eli lähes kaikki osaavat puhua suomea.
Olen toiminut englannin ja ruotsin opettajana Pieksämäellä ammattiopistossa vuodesta 2005 lähtien ja voin sanoa, että ruotsin opettaminen ja opiskelu on hukkaan heitettyä aikaa ja rahaa. Opiskelijat kokevat pakkoruotsin opiskelun pakkopullana eikä se ole ihme. Sitähän se nimenomaan vain ja ainoastaan on. Sisäistä eikä ulkoista motivaatiota ei pakkoruotsiin ole eikä synny. Pakolla ei saada koskaan mitään hyvää aikaan. On oltava olemassa luontainen tarve kuten englannin kohdalla on.
Pakkoruotsin sijaan olisi syytä laajentaa suomalaisten kielivarantoa. Sitä ei tehdä lisäämällä ruotsin kielen opetusta. Väite on aivan älytön. Kielivarannon laajentaminen saadaan aikaan muuttamalla ruotsi kokonaan valinnaiseksi ja tarjoamalla sen sijaan muita vieraita kieliä, joita puhutaan laajalti eri puolilla Eurooppaa esimerkiksi saksaa, ranskaa ja espanjaa. Käytännössä suomalaisten kielitaito on jo kaventunut vain englannin osaamiseksi.
Olemme menossa kohti yhä globaalimpaa maailmaa, jossa useiden laajasti maailmalla puhuttujen kielten osaaminen on välttämätöntä. Tähän tarpeeseen ei pakkoruotsi kykene vastaamaan. Se on ensisijaisesti rkp:n masinoimaa räikeää kielipoliittista oman edun tavoittelua ja suomenkielisten alistamista pakkoruotsin ikeeseen. Koska kuitenkin rkp on vain yksi pieni puolue, herääkin kysymys muiden eduskuntapuolueiden haluttomuudesta muuttaa lakeja näiltä osin. Olemme tekemisissä aivan ihmeellisen oudon tabun kanssa. Se estää hedelmällisen kansalaiskeskustelun kielipolitiikasta ja kaventaa entisestään mahdollisuuksiamme menestyä kansainvälisesti. Kun tähän vielä lisätään miljardiluokan taloudelliset resurssit, joita pakkoruotsi kaikkine rönsyineen sitoo vuosittain, onkin syytä kysyä: tätäkö on suomalainen kielipoliittinen demokratia vielä vuonna 2023?
FM Pieksämäki