Pieksämäelle on mahdollista saada juurrutettua vuosittainen uusi messutapahtuma!
Pieksämäen Invalidit ja paikalliset sosiaali- ja terveysjärjestöt ovat ryhtyneet yhteistyössä rohkeasti rakentamaan Veturitorille messuja, jotka näin toteutuisivat keskelle Suomea ensimmäistä kertaa.
Elämän esteettömyyttä helpottavia apuvälineitä, palveluita ja niiden saavutettavuutta esittelevä messutapahtuma järjestetään 21.-22. huhtikuuta 2023 Pieksämäen Veturitorilla.
Messut toteutetaan tunnuksella - Elämää Omin Voimin. Esteettömyys-Saavutettavuus. Nimi kuvastaa omassa kodissa pitkään elämisen mahdollisuutta, kun palveluilla ja apuvälineillä luodaan esteettömyyttä ja saavutettavuutta.
Valtakunnalliset apuvälinemessut järjestetään vain eteläisessä Suomessa, Helsingissä ja Tampereella. Koko itäinen ja keskinen Suomi jäävät pitkien matkojen takia osattomaksi näiden messujen opastavasta annista.
Tuomalla messut keskelle Suomea on tarkoitus lisätä Keski- ja Itä-Suomen asukkaiden mahdollisuuksia päästä lyhyin etäisyyksin keräämään tietoa ja kokemusta arkista elämää auttavista uusista laitteista ja kehitetyistä palveluista.
Saavutettavuus on yksi vaativa tavoite. Sen ratkaisemisessa on paikallisilla palveluilla, järjestöjen auliilla avulla suuri merkitys. Messuilla ovat mukana alueen järjestöjä omine informaatiopisteineen. Siten tehdään niiden neuvontatarjonta tutummaksi.
Uusi tapahtuma keskellä maata edistää merkittävästi alueellista yhdenvertaisuutta.
Pieksämäki valikoitui messupaikaksi keskeisen sijaintinsa takia. Tunnin junalla tai autolla kaupungin saavuttaa yli puoli miljoonaa ihmistä. Messupaikkana oleva Veturitori on lisäksi aivan keskellä kaupunkia, rautatie- ja linja-autoaseman naapurissa. Täysin esteetön ja helposti saavutettavissa.
Kaikki nämä etumme me pieksämäkeläiset tiedämme kyllä itse, mutta valitettavan vähän muut tietävät. Kaikkien messujen ja tapahtumien juurtumista paikkakunnalle tulee edesauttaa!
Ne ovat ehdottomasti se positiivinen signaali, jota puheissa niin kovasti toivotaan paikkakunnasta lähtevän.
Tämäkin tapahtuma on vailla vakinaista kotia. Messuja järjestävät paikalliset yhdistykset toivovat tapahtumalle jatkuvuutta. Siihen tarvitaan paikkakunnan omaa tahtoa. Vain niin kehittyy Pieksämäki ja tämä vuotuinen messutapahtuma saa pysyvän kotipaikkansa.
Palveluiden ja apuvälineiden käyttö ja saatavuus ratkaisevat turvallisen ja sosiaalisesti rikkaamman elämän jatkumisen omassa tutussa ympäristössä. Se on lisää perheiden hyvinvointiin.
Eikö sovikin aiheensa puolesta hyvin Pieksämäelle!
Ilkka Seppä, päätoimittaja evp