Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus Vaalitunnelma alkaa vasta tekeytyä

Eduskuntavaalien ennakkoäänestyksen alkamiseen kotimaassa on aikaa kuukausi ja viikko. Vaalikampanjoiden pitäisi olla jo lähes loppusuoralla, mutta vaikuttaa siltä, että ne ovat hädin tuskin alkaneet. Pieksämäellä on ollut vasta joitakin vaalitilaisuuksia. Ehdokkaita asettaneet puolueet olivat hyvin esillä Veturitorin markkinoilla sunnuntaina ja Jäppilässä samana iltana järjestetyssä vaalipaneelissa. Muita näkyviä tilaisuuksia ei vielä ole ollut.

Puolueiden puheenjohtajista Pieksämäellä nähtiin sunnuntaina Suomen kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah, joka muulloinkin on ennen eduskuntavaaleja vieraillut paikkakunnalla. Tähän mennessä ei ole tullut tietoa muiden puolueiden puheenjohtajatason vierailuista.

Pieksämäellä on ollut vasta joitakin vaalitilaisuuksia.

Tulevalla viikolla Pieksämäellä käy tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen (kesk.).

Näkyvien poliitikkojen esiintyminen vaalitilaisuuksissa nostattaa ilman muuta vaalitunnelmaa ja pitää yllä vaalikeskustelua.

Jokaisten vaalien aikana sanotaan, että vaalikampanjat ovat aina vain lyhentyneet. Se on osittain totta. Taannoin ehdokkaita nimettiin hyvissä ajoin ja nämä saattoivat aloittaa vaalityön sen jälkeen. Moni toki keskitti voimavaransa viimeisiin kuukausiin, kuten nykyisinkin tehdään. Edelleenkin on niitä, jotka ovat lähteneet liikkeelle jo aikoja sitten ja kiertäneet kuukausimarkkinoita ja pieniä toreja. Nyt jälleen nähdään, onnistuuko läpimeno niin vai pääseekö eduskuntaan helpommin paksulla lompakolla tai tukijoiden rahoituksella.

Monesti lehtien yleisönosastot ovat täynnä ehdokkaiden kirjoituksia ennen vaaleja. Se onkin hyvä väylä tuoda näkemyksiään esille ja osoitus aktiivisuudesta. Erottautuminen muista ehdokkaista tapahtuu monella eri tavalla: puolue merkitsee ja ehdokkaan persoona. Haaveena on, että Pieksämäki synnyttää niin valovoimaisen ihmisen, että monet äänestävät häntä ja että hän saa myös maakunnan ääniä.