Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide | Puhtaasta pahuudesta

Puhtaasta pahuudesta kirjoitti Jari Asikainen Pieksämäen Lehdessä 17. tammikuuta. Kieltämättä Oskari Onnisen kolumnin otsikko on hyvinkin yliampuva, mutta itse kirjoitus varsin osuva. Vaikka arvostan Sofi Oksasta muutoin erittäin korkealle, olen sitä mieltä, että tässä asiassa hänen harkintakykynsä on pettänyt pahemman kerran (tiedustelueversti Kariin täytyy perehtyä ajan kanssa).

En todellakaan ymmärrä, miksi joku haluaa mieluummin auttaa tappamalla venäläisiä kuin tukemalla Ukrainan siviilejä.

Sen kyllä ymmärrän, että valtiot tukevat Ukrainan puolustusta myös sotilaallisella kalustolla, mutta se on ihan toinen asia.

Vieläkin vähemmän ymmärrän sitä, että kranaattien lähettämistä perustellaan 80 vuotta vanhoilla tapahtumilla, niin kauheita kuin ne olivatkin kaikille osapuolille. Jos itse olisin kokenut sodan kauhuja, en varmaankaan koskaan enää haluaisi nähdä minkäänlaista ammusta, saatikka nimeäni sellaisessa.

Lähi-Itä on hyvä esimerkki koston kierteestä, joka on loputon. Ihmiskunnan luulisi edistyneen Hammurabin ajoista sen verran, että silmä silmästä -periaate voitaisiin vihdoin hylätä. Kosto kun ei tuo ketään takaisin, vaan päinvastoin levittää vain lisää tuhoa.

Sen sijaan, että kehittelemme lisää erilaisia keinoja tappaa, kannattaisi panostaa nimenomaan sodan – kaikkien sotien – lopettamiseen ja ennaltaehkäisyyn. Ei pidä myöskään unohtaa, että Ukraina ja Venäjä ovat naapureita ja niiden kansat sukulaisia vielä sodan jälkeenkin. Sama koskee Suomea ja Venäjää.

Kaikkea ei pidä karnevalisoida. Sota on aina tragedia, mutta ihmisyyttä ei pidä kadottaa sen varjolla.

Satu Karjalainen

Pieksämäki