Olin varannut sunnuntai-aamulle
Vähän aikaa poiketa kirkolle
Veisaisin Hoosiannan vaan
Ja poistuisin kotiin huilimaan
Sitten odotin tuttuja sointuja
Mutta alkoikin kuulua caramba
Ja käytävää kulki hilpeenä
Sambakulkue heiluttaen persettä
Suunnilleen näin kävi ensimmäisenä adventtina helsinkiläismiehelle Paavalinkirkossa Vallilassa. Hesarin yleisönosastosta luettuna hän ei kokemuksesta ollut innostunut. Toisaalta jotkut samoilla palstoilla olivat.
Kirkossa kävijöiden määrä on viime vuosina vähentynyt ja kirkosta eronneiden määrä kasvanut. Jos ihan kaikki ei ole Päivin syytä, niin mikähän on vikana. Kirkko ei ole ainoa palvelupaikka, joka tuskailee kävijämäärien kanssa. Nekään eivät aina pysty selittämään, miksi näin tapahtuu. Otetaan vertailukohdaksi vaikkapa ravintola. Niiden kävijämäärissä on sanottu tärkeimpien tekijöiden olevan sijainti, sijainti ja sijainti. Kirkoilla ei tätä ongelmaa pitäisi olla, useimmiten ne ovat niin sanotusti keskellä kylää. Interiöörillä on joskus väitetty olevan merkitystä, mutta näin ei liene kirkosta puhuttaessa. Molemmissa järjestetään tapahtumia ja niiden sisällöllä merkitystä varmaan onkin. Hyvillä esiintyjillä ja uudistuvilla esityksillä saatetaan ravintolaan vetää paljonkin kävijöitä, mutta toimisiko tämä kirkossa.
Jumalanpalveluksista tuolta Amerikan mantereelta on televisiossa ja elokuvissa nähty varsin vauhdikkaita esityksiä, joiden musiikki on ollut bluesia ja soulia lähentelevää gospelia. Esiintyjätkin ovat olleet maailmantähtiä, kuten Otis Redding ja Aretha Franklin. Eikä siellä pelkästään esiintyjät rokkaa, vaan papitkin häilävät kiitettävästi. Suomessakin järjestetään käsittääkseni erilaisia gospel- ja jopa hevimessuja. Nämä taitavat kuitenkin olla kerrallisia tapahtumia, vaikka yleisönosastosta on saanut lukea, että tv-jumalanpalveluksissa ei perinteisen tyylin messuja ole enää ollenkaan.
Jos Suomen kirkkojen käytävillä on tullut aika laulaa, tanssia ja kasvaa, niin olisiko myös saarnoja ja muutakin messun kuuluvaa uudistettava. Minä jättäisin koskematta niihin kohtiin, missä luetaan suoraan Raamatun tekstiä. Jotenkin yliampuvalta kuulostaa tapa, jossa kirkkokansa komppaa lähes joka sanaa minkä pappi lausahtaa. Aamen!
Tekoäly kehittyy koko ajan ja tuottaa jo nyt ihan luettavia lehtikirjoituksia. Se voisi kirjoitella myös mielenkiintoisia saarnoja, jolloin papeille ja muille leviitoille jäisi aikaa miettiä kaikkea mutta kivaa sisältöä messuihin. Kokeilla voisi myös toisenlaista tapaa papin ja seurakunnan nykyään vähän aneemisessa vuoropuhelussa. Kun pappi laulaa: ”Herra olkoon teidän kanssanne”, niin kirkkokansa voisi vastata siihen Mieskuuro Huutajien tyylillä. Kynttilät ja papin kaapu alttarilla lepattaisivat.
Uudistukoon tai ei, minä aion edelleen maksaa jumputella kirkon jäsenmaksua. Arvostan muun muassa sitä, että tyttöni saivat käydä maksutonta seurakunnan kerhoa ennen kouluikää. Suuri merkitys on kahdella lupsakalla, nyt jo eläköityneellä papilla. Asialliset hommat suorittivat ja muutenkin ovat tolkun ihmisiä. Toinen on tuttu nappulaliigan jalkapallopeleistä lähtien. Toinen käyttää oikeaa autovalmistajaa ja olisi voinut uudistuksessa hyvinkin innovoida vaikka kolehtirahojen heittelemisen frisbeegolfin tapaan pikkukoreihin. Haitaksi ei ole, että he tuntuvat ymmärtävän myös huumoria.
Kirjoittaja on Jorma Kovalainen, toisinaan meininkiä kirkkoon kaipaava.