Sunnuntaina aamulla teeskentelen nukkuvaa kun samalla kuulen muun perheen heräävän pyhäaamuun. Kuuntelen toisten varovaisia askeleita olohuoneesta ja keittiöstä, vaimeaa kuiskailua sekä astioiden kilinää. Kuuntelen hiljaa kuinka he varovasti asettelevat aamupalatarvikkeet tarjottimelle, rapistelevat papereita ja lähtevät vaivihkaa liikkeelle.
Sitten he tulevat makuuhuoneen ovelle ja sytyttävät valot, laulavat onnittelulaulun ja lapset ojentavat itse tekemänsä kortit sekä lahjat. Minä pyyhkäisen silmäkulmastani unen rippeitä ja onnen kyyneleitä.
On isänpäivän aamu.
Isänpäivää vietetään melko tarkalleen puoli vuotta äitienpäivän jälkeen. Isänpäivää vietetään Suomessa ja muissa Pohjoismaissa, Tanskaa lukuun ottamatta, sekä Virossa marraskuun toisena sunnuntaina. Alun perin isänpäivä on amerikkalainen keksintö ja ajatus siitä sai alkunsa kohta äitienpäivän jälkeen. Pohjoismaiset kauppiaat ehdottivat 1940-luvulla isänpäivän viettämistä marraskuun toisena sunnuntaina, jolloin kaupoissa on vielä varsin rauhallista ennen kiireistä joulusesonkia.
Isän- ja äitienpäivä ovat tärkeitä ennen kaikkea lapsille, ja lasten vuoksi niitä myös vietetään, vaikka molemmilla juhlapäivillä on myös vahva kaupallinen tausta ja merkitys. Lasten itse tekemät kortit ja lahjat ovat vanhemmille merkityksellisiä, koska niiden eteen on nähty vaivaa ja tehty työtä. Ne kertovat välittämisestä ja rakkaudesta, puolin ja toisin.
Isänpäivän ympärille on vuosikymmenien saatossa muodostunut paljon perinteitä, joka samalla vahvistavat vanhemmuutta sekä rohkaisevat vanhemmuuteen. Ne ovat oivallisia tavoitteita juhlapäivän viettämiseen.
Vanhemmaksi tullaan, mutta vanhemmuuteen kasvetaan. Isänä oleminen on koko elämän pituinen matka, jonka kulkemista ei voi jättää kesken. On kulunut sanonta, että elämä opettaa. Niin se myös tekee, ja joskus kovalla kädellä. Elämä myös vanhentaa meitä jokaista päivä päivän jälkeen ja jossain vaiheessa nuoretkin ovat kasvaneet ikäihmisiksi. Ikääntyminen tuo kokemusta, joka kasvattaa ajan myötä viisautta.
Toinen sanonta on, että armeija tekee pojista miehiä. Mutta oikeastaan vasta isyys kasvattaa miestä. Kannattaa aina muistaa, että isäksi ei synnytä, vaan isäksi kasvetaan.
Muistan jossain vaiheessa ajatelleeni, että minusta ei koskaan tulee isää, eikä minusta sellaiseksi edes olisi. Elämässä tuntui olevan niin paljon kaikkea muuta, lisäksi tunsin olevani kovin epätäydellinen kenenkään lapsen isäksi. Ja iän myötä kaiken lisäksi liian vanha.
Kuinka väärässä olin ollutkaan. Elämä kyllä muuttuu kertaheitolla, mutta hyvällä tavalla ja parempaan suuntaan.
Riittävä isyys on vähän kuin keskitasoisen oppilaan todistus. Kympin keskiarvoon ei kannata pyrkiä, koska eipä sinne taida ihan jokainen edes päästä. Tärkeintä isyydessä on sietää omaa epätäydellisyyttään ja yrittää olla enemmän läsnä lasten elämässä. Myönnän, että esimerkiksi oma läsnäoloni lasten arjessa välillä unohtuu älypuhelimen tai tietokoneen ruudun ääressä. Täytyy havahtua olemaan enemmän kiinni tässä hetkessä ja olemaan lapsille paremmin lasnä.
Lapsuus kestää vain lyhyen ohikiitävän hetken, mutta isyys säilyy läpi elämän.