Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide | Kaupunginhallituksen rooli

Pieksämäen kaupunginvaltuusto päättää tekninen johtaja Jari Nykäsen erottamista koskevasta asiasta 25.7. kokouksessaan.

Koska kaupunginhallituksen tehtävänä on toimia muiden tehtävien lisäksi myös kunnan toiminnan laillisuuden valvojana, joudumme vaikean tehtävän eteen, ellei valtuusto kallistu erottamisen kannalle. Silloin käy niin, että korkea, johtava viranhaltija BLF-asianajotoimiston selvityksen mukaan rikottuaan virkamieslakia ja hyvän hallinnon periaatteita ym. jatkaa tehtävässään. Kaupunginhallitus joutuu sopeutumaan siihen, miten valtuusto korkeimpana kunnallisena päättäjänä tahtoo lakeja kunnassa valvottavan.

Mihin jatkossa puututaan?

Luottamushenkilöiden tehtävä ei ole puuttua tutkintaan eikä suosia väärinkäytöksiä.

Pitääkö ryhtyä muuttamaan sääntöjen tulkintaa muun muassa työsuojelussa lievennysten suuntaan – niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin! Lakeja emme onneksi valtuuston päätöksellä voi muuttaa!

Miten käy luottamuksen kaupunkia kohtaan oikeudenmukaisena, turvallisena työpaikkana? Miten saamme avoimet työpaikat täytetyksi, kun nyt jo on vaikeuksia saada päteviä ammattihenkilöitä hakijoiksi. Teknisessä toimessa johtaminen on näyttäytynyt muun muassa lyhyinä sähköposteina ja rikosilmoituksina. Miten tekninen johtaja jatkossa parantaa yksikkönsä työilmapiirin leviteltyään julkisuuteen selvityksessä mainittuja perättömiä syytöksiä ja tehtyään näistä rikosilmoituksia?

Miten käy luottamuksen elinkeinoelämän toimijoiden keskuudessa? Onko kaupunki luotettavan kumppanin maineessa yritysten etsiessä yhteistyötä? Kenen viranhaltijan sanaan voi luottaa? Tekevätkö viranhaltijat kaikkensa valtuuston päättämien hankkeiden onnistumiseksi, vaikka viranhaltija itse olisi asiasta eri mieltä? Mitä pitää ajatella johtajasta, joka julkisessa Facebook-kirjoituksessaan sanoo esimiehestään: ”Kyllä tässä pitäisi ryhtyä pakkaamaan kaupunginjohtajan työhuoneen tavaroita eikä minun.”

Millään virkamies- ja työntekijätasolla ei pidä sallia laittomuutta, sääntöjen ja ohjeiden rikkomista tai huonoa käytöstä ...vai mitä valtuusto tahtoo? Väärinkäytöksillä kuuluu olla lainmukaiset seurauksensa sen jälkeen, kun viranomaiset ovat ne asianmukaisesti tutkineet ja seuraamuksista päättäneet. Tähän voi kulua vuosia, jos kaikki oikeusasteet käydään läpi, eikä sitä voi jäädä odottamaan teknisen johtajan virkasuhdetta koskevassa asiassa. Luottamushenkilöiden tehtävä ei ole puuttua tutkintaan eikä suosia väärinkäytöksiä.

Sen sijaan luottamushenkilöiden tehtävä on turvata kaupungin lainmukainen toiminta asukkaidensa parhaaksi prosesseja ja yhteistyömahdollisuuksia parantaen. Siihen kuuluu päätöksenteko myös asioista, jotka saattavat olla raskaita. Sitä varten kuitenkin luottamushenkilöt on valittu.

Tuula Kuronen

Kaupunginhallituksen jäsen (sd.)