Teknistä johtajaa Jari Nykästä syytettiin kevättalvesta työpaikkakiusaamisesta.
Kaupunginjohtaja Ulla Nykänen palkkasi lakitoimiston tutkimaan asiaa, joka maksoi kuntalaisille kymmeniä tuhansia euroja. Puolustaessaan itseään Jari Nykänen teki asiasta julkisen kirjoittaen muun muassa Facebook-sivulle asiat, koska ei voi käyttää kuntalaisten rahoja itsensä puolustamiseen eli lakimiehen palkkaamiseen.
Kaupunginhallitus kokouksessaan 19.7.2022 teki päätöksen äänin 6–5 ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että tekninen johtaja Jari Nykänen irtisanotaan virastaan, syynä lähinnä asian saama julkisuus – ei suinkaan asianajotoimiston tekemä kiusaamisselvitys asiasta.
Toisin sanoen: mikäli kaupunginjohtaja Ulla Nykänen ei olisi laittanut kymmeniä tuhansia kaupungin rahoja ulkopuolisen lakitoimiston selvittelyihin, tuskin Jari Nykänenkään asioita olisi julkisuuteen tuonut ja meillä olisi varmuudella vielä valtuuston kokouksen jälkeenkin osaava tekninen johtaja ja kuntalaisilla muutama kymppitonni kassassa rahaa enemmän kuin nyt.
Nyt jäänkin odottamaan jännityksellä mitä minun työnantajani tekee, kun huomaa, että olen kirjoittanut julkiseen mediaan ihan omalla nimellä. Onko tulossa varoitus vai ihan lopputili, saattaa tietenkin tulla taputuksiakin, se varmaan selviää lähiaikoina.
Valtuuston päätöstä odottaen.
Jorma Karjalainen, kuntalainen