Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hyvinvointialueen hallintoa vähennettävä

Sosiaali- ja terveysmenojen kasvu, henkilöstön saatavuuden ongelmat ja asiakaspalveluiden sektoroituminen ja asiakkaiden luukuttaminen ovat olleet kasvavia ongelmia nykyisten sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämiselle. Yksi iso juurisyy näihin ongelmiin on ollut nykyisten sosiaali- ja terveyspalveluiden hallinnon moniportaisuus. Hallinnon moniportaisuus turhauttaa niin henkilöstön kuin asiakkaatkin sekä lopulta päättäjätkin ja on tuhoisa taloudelle ja hyville palveluille.

Soteuudistuksen keskeinen tavoite onkin ollut juuri siirtyminen asiakaskeskeiseen toimintamalliin, jossa asiakkaan sosiaalisia- ja terveydellisiä ongelmia pyritään ratkaisemaan mahdollisimman kokonaisvaltaisella ja nopealla toimintatavalla.

Etelä-Savon hyvinvointialueen valmistelussa on nyt isona ongelmana hallinnon paisuttaminen vielä nykyisiin lakkautuviin jo hyvin moniportaisiin hallinto-organisaatioihin verrattuna. Esimerkiksi Sosterissa on jo nyt peräti yksitoista hallintoporrasta. Mielestäni pitäisi tehdä päinvastoin ja vähentää reippaalla kädellä hallintoportaiden määrää.

Hyvinvointialueen johtajan alaisuuteen ollaan luomassa uutta hallintoporrasta perustamalla kallispalkkainen ja tarpeeton konsernijohtajan virka. Samoin ollaan perustamassa toista kokonaan uutta hallintoporrasta perustamalla kolmen lautakuntaa. Lisäksi ollaan aikeissa maksaa peräti 5.000 euroa aluevaltuutettua kohden ryhmärahaa.

Kaikki nämä lisähallintoportaat ovat luomassa noin 1.000.000 euron jokavuotista lisäkustannusta sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämiseen. Tällä menolla Etelä-Savon hyvinvointialue on menossa hyvin nopeaan taloudelliseen kriisiin ja edessä ovat yt-neuvottelut. Mielestäni lähipalvelut ja sairaalapalvelut pitää priorisoida tärkeimmäksi ja estää turhien lisähallintoportaiden ja ylimääräisten hallintokustannusten rakentaminen.

Janne Laine

Hyvinvointialueen valtuuston ja aluehallituksen jäsen (kesk.)