Pääkirjoitus Talous vaatii nyt erityistä huomiota

Kuluttajahintojen nousu eli inflaatio iskee Suomeen rajusti ja sen laineet tuntuvat jokaisen suomalaisen arjessa tavalla tai toisella. Tilastokeskuksen tiistaina julkaisemien tuoreiden laskelmien mukaan kuluttajahintojen vuosimuutos oli toukokuussa 7,0 prosenttia. Vielä viime huhtikuussa inflaatio oli 5,7 prosenttia. Vastaavanlainen inflaatiokehitys on Suomessa ollut viimeksi 1990-luvulla.

Tilastokeskuksen mukaan toukokuussa kuluttajahintoja nosti viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna eniten sähkön, bensiinin, dieselin ja omakotitalon peruskorjausten kallistuminen.

Käytännössä inflaatio merkitsee nyt sitä, että ansiotaso ei pysy perässä ja ihmisten ostovoima heikkenee.

Hintojen nousua on luonnehdittu jopa ennennäkemättömäksi. Käytännössä inflaatio merkitsee nyt sitä, että ansiotaso ei pysy perässä ja ihmisten ostovoima heikkenee. Puhutaan uhkaavasta taantumasta, mutta sen kestoa tai syvyyttä ei vielä haluta ryhtyä ennustamaan sen laajemmin.

Koronapandemia ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan sekä entistä tiukemmat säästötavoitteet ovat osaltaan vaikuttaneet polttonesteiden hintoihin. Ensin maailmanmarkkinahinnat laskivat koronapandemian myötä kysynnän hiipuessa, mutta nyt hinnat ovat nousseet lisääntyneen kysynnän ja supistuneen tarjonnan vuoksi. Suoraviivaisesti ajatellen nykytilanne koettelee pahiten paljon autoilevaa öljylämmittäjää.

Kultaranta-keskusteluissa tasavallan presidentti Sauli Niinistö totesi, että Eurooppa alkaa tuntea sodan toissijaiset vaikutukset inflaation ja korkojen nousussa sekä ruuan ja energian hinnoissa. Presidentin mukaan talous vaatii nyt erityistä huomiota. Tilanteeseen ei ole luvassa nopeaa ratkaisua, täytyy siis vain yrittää kestää.

Lue lisää aiheesta