Pääkirjoitus Pieksämäki voisi olla hieno pyöräilykaupunki

Lumien sulaminen ja kevään eteneminen antavat vauhtia polkupyöräkaupan käynnistymiselle. Perinteiseen tapaan polkupyöräkauppa ja niiden huoltaminen polkaistaan käyntiin juuri pääsiäisen aikoihin.

Polkupyöräkauppa on ollut yksi koronapandemian voittajista, sillä entistä useampi on ryhtynyt liikkumaan polkupyörällä. Se on halpaa, hauskaa ja samalla myös terveellistä. Erityisesti sähköpyörien kysyntä on viime vuosina lisääntynyt jatkuvasti, mutta niiden saatavuus on kärsinyt maailmanlaajuisesta komponenttipulasta. Tilanteeseen ei ole luvassa nopeaa helpotusta ja sen vuoksi moni sähköpyörästä haaveileva joutuu myös tänä vuonna tyytymään perinteiseen polkupyörään.

Polkupyöräilyn suosio on kasvanut myös Pieksämäellä. Mahdollisuuksia olisi kuitenkin vieläkin enemmän ja Pieksämäestä voisi muodostua todella hieno pyöräilykaupunki. Lyhyiden välimatkojen ansiosta saavutettavuus on helppoa, eikä ainakaan keskustassa ole edes suuria korkeuseroja. Myös pyörätieverkosto on kattava kunhan niiden kunnosta vain muistetaan pitää huolta.

Pyöräilyn edistämisessä kysymys on ennen kaikkea asenteista. Liikennesääntöjen tunteminen ja niiden noudattaminen on ensiarvoisen tärkeää. Samoin jokaisen kulkijan täytyy osata huomioida muuta liikennettä, olipa liikkeellä sitten jalan, pyörällä tai autolla.