Olemme saaneet viime aikoina lukea lehtien palstoilta elokuussa 2021 avatun Bola Pieksämäki -liikuntakeskuksen taloudellisista vaikeuksista. Lehtiartikkeleissa ei yksikään seurojen edustaja ole saanut puheenvuoroa.
Katsommekin velvollisuudeksemme oikaista näissä lehtijutuissa esiintyneitä virheellisiä tietoja. Suunnitteluvaiheessa ainoastaan yksi seura, PiSaBa, ilmoitti siirtyvänsä käyttämään uutta hallia sen valmistuessa. Muut seurat eivät lupausta antaneet, sillä tilojen vuokraushinnoista ja -ehdoista ei ollut siinä vaiheessa kuin suuntaa-antavia tietoja. Lopulliset hinnat ja ehdot tulivat seuroille tietoon vasta 16.2.2021 palaverissa.
Tässä palaverissa seuroille selvisi muun muassa se, että saadakseen vakiovuoron hintaan 55 euroa tunti, oli sitouduttava maksamaan tuo vuoro yhdeksältä kuukaudelta, syyskuun alusta toukokuun loppuun, vaikka seura ei vuoroa tarvitsisikaan koko ajalle. Tämä ehto on esim. jalkapalloilijoille ongelmallinen, sillä tarve olisi ainoastaan talvella n. neljä kuukautta. Tästä ehdosta ei Bolan Liikunta- ja Hyvinvointikeskus Oy:n puheenjohtaja, toimitusjohtaja Aki Lindroos, ollut valmis silloin tinkimään. Eli seurojen vaihtoehdoksi jäi ottaa ns. irtovuoroja, joiden hinta on koko salin osalta 70 euroa tunti, eli seitsemänkertainen verrattuna Kontiopuiston liikuntahallin vuokraan. Lisäksi Lindroos ilmoitti vielä kyseisessä palaverissa, että jos seurat eivät ota itselleen vakiovuoroja, parhaat vuorot menevät yritysmyyntiin ja seuroille ei sitten välttämättä jää kuin myöhäisillan vuoroja. Tämän seurauksena seurojen piti suunnitella tilojen vuokraukset siten, että niillä oli varmasti vuoroja käytettävissä kaupungin tiloissa. Nähtävästi tämä yritysmyynti ei ole ollut kovin vilkasta, kun seuroja kaivataan nyt käyttäjiksi.
Pieksämäkeläiset urheiluseurat ovat ensisijaisesti kasvattajaseuroja, joiden painopiste on lasten- ja nuorten liikuntaharrastuksessa. Seurat toimivat täysin vapaaehtoistentoimijoiden varassa. Tavoitteena on saada mahdollisimman moni pieksämäkeläinen lapsi -ja nuori liikkumaan ohjatussa toiminnassa. Harrastuksen tulee olla sen hintainen, ettei kukaan joudu jäämään ulkopuolelle kustannusten takia. Monet lapsiperheet kamppailevat tänä päivänä rahojen riittävyydestä arkipäivän kuluihin, joten lasten harrastukset joutuvat helposti säästettävien asioiden listalle.
Pieksämäkeläiset seurat ovat valmiita neuvottelemaan Bola -liikuntakeskuksen käytöstä tulevina vuosina. Toivottavasti keskustelua käydään jatkossa rakentavasti ja avoimesti seurojen kanssa, eikä vain lehtien palstoilla syytellen.