Mielipide | Paluumuuttajan näkökulmia

Pieksämäen nettisivuilla pyydettiin palautetta kaupungista. Halusin tehdä tämä julkisesti, koska jaettu ilo on moninkertainen ilo.

Ensiksi täytyy tunnustaa, etten ole ihan oikea paluumuuttaja, koska olen viettänyt Naarajärven Syväjärven rannalla ainoastaan kesäni lapsesta asti, mutta isän puolen sukuni juuret ovat täällä jo 1600- luvun lopulta. Joten minua voitaneen pitää aika hyvin seudulle juurtuneena.

Eläköidyttyäni muutin tänne elokuussa Espoosta. Muutos oli tietysti melkoinen, koska viimeisinkin lapseni lensi samalla pesästä ja uudessa elämäntilanteessa talouteni jakaa enää karvakaverini Iitu.

Mutta muutosta en todellakaan ole katunut. Paitsi ilmeiset hyödyt, kuten ruuhkista poispääsy ja luonnon läheisyys , on paljon positiivista koettu. Liikuntamahdollisuudet ovat täällä ensiluokkaiset, palvelut sujuvat viiveettä ja hinnat ovat edulliset pk-seutuun verrattuna, oli kyse sitten auton huollosta, katsastuksesta tai talvirenkaiden vaihdosta, eläinlääkäristä, fysioterapiasta tai kotona tehtävistä huolto- yms töistä.

Kulttuuria ja tapahtumia on niin kesällä kuin talvellakin. Erityisesti maininnan ansaitsee Poleenin Rikos ja Rangaistus -näytelmä sekä Vanhan Kirkon konsertit joulun alle. Seutuopisto tarjoaa niin monia harrastusmahdollisuuksia, että jokaiselle pitäisi olla jotakin.

Tähänastiset kokemukset myös terveydenhuollosta ovat erinomaiset, vaikka ensiluokkaiseen työterveyspalveluun tottuneena tätä puolta pelkäsinkin. Koronarokotukset olin täällä saanut jo vaivatta viikkoja ennen kuin pk-seudulla jonotettiin tuntikausia, joskus jopa turhaan. Nyt toivonkin, että minun ja kaikkien muidenkin vuoksi sote saataisiin toimimaan niin, että apua saisi jatkossakin. Toivottavasti rahoitus ja osaajat riittävät tulevaisuudessakin!

Tähänastiset kokemukset myös terveydenhuollosta ovat erinomaiset, vaikka ensiluokkaiseen työterveyspalveluun tottuneena tätä puolta pelkäsinkin.

Ehkä tasapuolisuuden nimissä jotain negatiivistakin voisi mainita; sähkökatkot, kallis Savon Sähkö, hidas netti ja kallis bensa. Toki bensan hintaa kompensoi se, ettei päivittäinen työmatka ole enää 50 kilometriä edestakaisin.

VT, eläkeläinen