Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide | Tapaus PS Liikunta

Aiheesta Pieksämäen Lehden toimitus on tehnyt kaksi juttua, viimeisen tiistaina 25.1.2022. Yhden tekstiviestin itse joku aika sitten laitoin. Asian tärkeyden vuoksi ja koska virkamiehiltä tai päättäjiltä, joita myös poliitikoiksi kutsutaan, ei kuulu pihaustakaan, tapaus jäänyt vellomaan mieleeni. Missä on syy ja ketkä sen on siunanneet?

Yhdistys on ollut äärimmäisen tärkeä Pieksämäen alueelle monestakin syystä. Yhdistys on myös ollut erittäin hyvin johdettu ja antanut monille tuettua työtä tarvitsevalle mahdollisuuden. Tästä en enempää, puheenjohtaja Jorma Laasonen kertoi siitä jo tarkemmin.

Koska perusteita Pieksämäen virkamiesten, eikä luottamusmiesten taholta ole selvitetty, kerron epäilykseni. Ei olisi ensimmäinen ja ehkäpä ei viimeinenkään kerta, kun kaupungin, sen asukkaiden ja jonkun päättäjän edut ovat ristiriidassa. Jääviyksiäkään ei liiemmin ole noudatettu eikä siten kirjattukaan. Kenties savolaisten luonteenpiirteiseen kuuluva kateuskin on mukana. Pieksämäen valtuustoissa on ollut aina myös yrittäjiä, jopa yrittäjäjärjestöjen johtohahmoja. Tässä suhteessa jääviydellä on suuri merkitys. Kansalaiset eli kunnan asukkaat joutuu suorittamaan valvontaa. Juuri valittiin aluevaltuustot. Ongelmat tältä osin leviää suuremmalle alueelle.

Pyydänkin, että asiasta tietävät tulee esiin. Tämä asia sopii minkä tahansa valtuustopuolueen valtuutetun selvitettäväksi. Mykkäsen Risto on aina selvitellyt pahoja paikkoja.

Sana on vapaa.

Esko Pertti Sakari Karjalainen