Ilmasto- ja ympäristökysymykset ovat tärkeimpiä asioita EU:n instituutioiden tämän hetken asialistalla. Keskustelu hiilinieluista ja luonnon monimuotoisuudesta ovat kytkeneet metsät keskeiseksi osaksi EU:n ilmasto- ja ympäristötavoitteiden toteuttamista.
Etelä-Savossa metsillä on poikkeuksellisen suuri merkitys. Metsämaan osuus Etelä-Savon maapinta-alasta on 85 prosenttia. Vuonna 2020 hakkuukertymä oli 6,9 miljoonaa kuutiometriä.
Valtaosa (88 prosenttia) hakkuista kertyi yksityismetsistä, joista hakattiin teollisuuspuuta kaikkiaan 5,5 miljoonaa kuutiometriä. Metsien taloudellista merkitystä korostavat kantorahatulot, 248 miljoonaa euroa vuonna 2020.
Metsä on aiheellisesti nostettu yhdeksi maakunnan strategisista kärjistä. Strategisena tavoitteena on huolehtia siitä, että maakunnan metsät ovat hyvin hoidetut ja kestävästi hyödynnetyt. Matkailu ja hyvinvointi laajentavat metsien monikäyttöisyyttä.
Metsien suuren merkityksen vuoksi on ilmasto- ja ympäristötavoitteiden ja kannattavan metsätalouden on oltava tasapainossa. Etelä-Savon maakuntavaltuuston hyväksymässä maakuntaohjelmassa vuosille 2022-2025 todetaan, että luonnon monimuotoisuudesta sekä metsien hiilinieluista huolehtiminen tullaan ottamaan entistä paremmin huomioon maakunnan metsiä hyödynnettäessä metsätalouden kannattavuutta heikentämättä.
Omistajalla on oltava jatkossakin keskeinen rooli metsänhoidossa, eikä sitä pidä kahlita EU-tason yksityiskohtaisilla säännöillä.
Vaikka EU:lla ei ole toimivaltaa metsäpolitiikassa, erityisesti ilmastonmuutoksen torjuntaan ja luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen liittyvillä EU-tason toimilla on vaikutuksia metsien käyttöön Suomessa.
EU:n komissio on viime aikoina osoittanut suurta kiinnostusta metsiä kohtaan ja sillä on vahva halu lisätä omaa toimivaltaansa jäsenmaiden kustannuksella.
Suomen hallitus on hyvin ymmärtänyt metsän taloudellisen merkityksen. Etelä-Savon maakuntaliitto vaikuttaa maakunnalle elintärkeän metsäpolitiikan valmisteluun myös EU-tasolla. Itä- ja Pohjois-Suomen maakuntien yhteinen EU-toimisto on tärkeä väylä vaikuttaa suoraan EU:n komissioon ja EU-parlamenttiin.
Pentti Mäkinen
Maakuntajohtaja
Etelä-Savon maakuntaliitto