Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide | Sote uudistus ei anna lypsylehmää huutokaupasta

Uudella hyvinvointivaltuustollamme on edessään maan suurin urakka. Ihmisen hyvinvointivaaleissa emme voi anna lupauksia, koska emme voi tietää, mitä on edessäpäin. Tärkein lupaus, minkä voimme äänestäjillemme antaa, on mielestäni tasapuolisuus kaikille alueille ja asukkaille. Hyvinvointialueemme ikärakenteessa vanhusväestön määrä on maan korkein liki 60% väestöstä. Samanaikaisesti tarjolla olevien työpaikkojen määrä on laskenut jo vuosia, työttömyysluvut ovat maan korkeimmat ja nuoret muuttavat suurempiin kaupunkeihin, koska työtä ei ole tarjolla riittävästi. Perheet, yksinasuvat ja ikä-ihmiset sinnittelevät pienillä tuloillaan. Tekemättömyys lisää päihteiden käyttöä ja perheväkivaltaa. Ongelmat paisuvat niiden kasaantuessa.

Syntymäkotinsa ulkopuolella asuu alueellamme jo nyt liki 400 lasta ja korona lisää huostaanottojen määrää maassamme joka päivä. Monien mittarien mukaan olemme maapallon onnellisin kansa. Hyvinvointimittarien karu totuus kuitenkin on, että ihan tavalliset ihmiset niin sinä kuin minä, joudumme sinnittelemään pärjätäksemme laskuista ja saadaksemme perheemme ruokittua. Yhä useampi hakee apua leipäjonosta ja mielenterveystyöntekijää, eikä sekään ole häpeä. Näin on ollut aina ennenkin. Apua saa, kun vaan osaa sitä hakea. Suomalaiset ovat olleet aina auttavaisia toisiaan kohtaa.

Luvuista voi jo nyt huomata, että Etelä-Savossa meidän on tehtävä suuria ratkaisuja, jotta pystymme takaamaan jokaiselle ikäihmiselle laadukkaan vanhustenhoidon, jokaiselle lapselle turvallisen kasvun ja jokaiselle perheelle mahdollisuuden selvitä kaikista maksuistaan. On mentävä ongelmien juurille ratkomaan, jotta ne asiat, jotka meille maksavat eniten kuten: päihteet, perheväkivalta, sairaus, terveys ja turvallisuus saadaan korjatuksi riittävän ajoissa. Aina, on olemassa alkulähde, mistä puro virtaa, lääkkeet eivät hoida ihmistä vaan ainoastaan helpottavat kipua ja oloa. Hyvinvointivaaleissa on kyse sosiaalipolitiikasta kokonaisuutena ja siihen vaikuttaa moni asia. Palveluista puhuttaessa olisi tärkeintä, että saldon alle jäävä pääoma jakautuu tasapuolisesti.

Suomalaisten hyvinvoinnista, kuten lasten ja vammaisten suojelusta sekä vanhustenhoidosta on jo nyt rakentunut suurkansallisten yritysten mustikkamaa. Sen sijaan, että saisimme oman mansikkamaamme kukoistamaan, eurojamme valuu koko ajan rajojen ulkopuolelle, missä niiden tuottavuudella on kova kysyntä. Silloin ei voida puhua suomalaisten edusta vaan yksityisten yritysten tuottavuudesta hädänalaisen ihmisen kustannuksella. Haluammeko näin olevan? Jos haluamme muuttaa tilastoja meidän on alettava rakentamaan uusia palvelurakenteita, niin kuin esivanhempamme ovat sotien jälkeen tehneet. On keksittävä uusia ratkaisuja, joilla ihmiset saavat työtä, uusia tapoja hoitaa ihmisten terveyttä ja uusia vähemmän maksavia ratkaisuja asua ja elää. Meidän tulee saada ensin ihmiset voimaan paremmin, jotta saisimme mansikkamaastamme riittävästi satoa. Olen kuullut usean nuoren sanoittavan, että haaveenani on omakotitalo, perhe, hieno auto ja koiranpentu sitten joskus. Kun saan ne, niin olen onnellinen. No ehkä se saattoi olla onnea hetken, mutta tänne ne jäi, kun rysähti ja elämä muutti koko suunnitelman. Omakotitalon sijaan tarvittiin terveydenhoitoa, sosiaalipalveluja, turvallisuutta ja huolenpitoa.

Haluan vaikuttaa siihen, että uudella hyvinvointialueella rakennetaan kaikille turvallista lapsuutta syntymästä koulu- ja teini-ikään sekä ruuhkavuosista vanhuuteen. Ongelmien edessä perheiden on saatava riittävästi apua ja tukea varhaisessa vaiheessa ongelmien korjaamiseksi. Vanhempien päihderiippuvuus, elämäntilanteesta johtuva stressi, burn out, mielenterveyden ongelmat, perheväkivalta, turvattomuus, koulukiusaaminen, nuorten itsemurha riskit, yleinen turvallisuus ja yksinäisyys ovat kaikki niitä alkulähteen ongelmia, jotka meidän olisi ratkottava ensin. Ongelmien keskelle jäävä lapsi tai vanhus on aina todiste yhteiskuntamme epäonnistumisesta ja se maksaa meille kaikille aina enemmän. Oman lapsen tippuminen yhteiskunnan kelkasta omien hoitamattomien ongelmien vuoksi, on aina häpeä. Se, että hakee perheelleen apua ongelmien alkaessa, ei ole häpeä. Uudenlaista hyvinvointialuetta rakennetaan nyt siksi, että saisimme nykyiset sote- ja pelastuspalvelut toimimaan ja hupenevan rahakirstun riittämään nykyistä paremmin. Kun lapsi kasvaa turvattomassa ympäristössä hän oppii ongelmien keskellä elämän tutuksi ja turvalliseksi elämäntavaksi. Samalla lapsen empatiakyky murenee, eletty elämä on jatkuma huolia ja epäonnistumisia. Sama kierre siirtyy seuraavillekin sukupolville ja jatkuu, jos sitä ei saada ajoissa katkeamaan.

Sijaiskotien saatavuutta tulisi helpottaa siten, että arvokas työ olisi työttömälle taloudellisesti kannattavaa. Oma jälkipolvi voisi hyvinkin innostua hoitamaan kotona vanhempiaan, jos se olisi taloudellisesti mahdollista. Laitospaikka maksaa nyt yhteiskunnalle enemmän. Vanhukset, nuoret ja perheet tarvitsevat suurien seinien sijaan matalankynnyksen helposti saavutettavia lähipalveluja. Sijaitsevat ne palvelupisteet sitten terveyskeskuksissa, ostoskeskuksissa, kirjastoissa tai huoltoasemalla on oltava fyysisesti paikka, mistä ihminen tietää voivansa hakea apua, silloin kun sitä tarvitsee. Yksin ei saa ketään jättää ja ihminen tarvitsee rinnalleen toista ihmistä silloin, kun hätä on suurimmillaan. Tahtoisin olla mukana rakentamassa sellaista sosiaalipolitiikkaa ja palveluverkostoa, mikä mahdollistaisi meille elämän erilaisin ratkaisuin läheistemme parissa tai omassa kotonamme läheistemme parissa tai omassa kotonamme mahdollisimman pitkään.

Sini Soljasalo

sosionomi AMK, Pelastakaa Lapset ry:n perhetyöntekijä ja erityislasten nepsy-valmentaja

aluevaaliehdokas (sit./vihr.)

Mikkeli