Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide | Soten rahoitus kaipaa korjausta

Moni ehdokas tavoittelee sosiaali- ja terveyspalvelun uudistusta koskevissa vaaleissa tammikuussa henkilökohtaista palvelua, toimivia ja nopeita lähipalveluja ja nykyistä paremmin toimivia hoitoketjuja juuri niin kuin pitääkin.

Sen sijaan vähemmälle on jäänyt keskustelu ja tavoitteet siitä, että sotejärjestelmän rahoitus aiheuttaa suuria ongelmia ja vaatii suurta muutosta, mikäli uudistuksessa ja hoitotavoitteissa halutaan onnistua. Tämä koskee erityisesti Etelä-Savoa, jossa väestö on muuta maata ikääntyneempää.

Ensinnäkin sote-uudistus maksaa enemmän kuin mihin on rahoitusta. Pelkästään palkkojen harmonisoinnin eli sosiaali- ja terveysammattilaisten palkkojen yhdenmukaistamisen uusilla alueilla arvioidaan maksavan vuositasolla satoja miljoonia. Edellisen takia toivottavasti ensi vuoden kuntien sote-budjetit on laadittu tarpeiden mukaisesti mahdollisimman realistisiksi.

Samaa suuruusluokkaa palkkojen harmonisoinnin kanssa arvioidaan olevan tietojenkäsittelyohjelmistojen uudistus. Vähäinen ei ole myöskään kokonaan uuden hallinnontason käynnistäminen ja ylläpitäminen vanhan maakuntavaltuuston ja -hallituksen rinnalla.

Itse toiminnan rahoittamiseen sisältyy iso korjaustarve: nyt rahoitusta on päätetty antaa ja jakaa hyvinvointialueille sairastavuuden mukaan. Se tarkoittaa sitä, että rahaa saadaan sitä enemmän, mitä enemmän ihmiset sairastavat. Ja se taas johtaa helposti siihen, ettei löydy riittävästi kannusteita pitämään ihmisiä terveinä. Ei ainakaan yhtä helposti kuin silloin, jos ja kun alueita palkittaisiin ihmisten terveenä pitämisestä. Tämä asettaa perusterveydenhuollolle kovia odotuksia ja edellyttää ehkäisevän toiminnan resurssointia sekä yhteistyötä kuntien terveyden edistämistyön kanssa.

Viimeinen haaste liittyy etenkin Etelä-Savoon, joka on saanut oikeuden ylläpitää kahden sairaalan mallia kymmenen vuotta. Valtiovarainvaliokunnan selkeästä vaatimuksesta huolimatta mitään lisärahoitusta kahden sairaalan malliin ei ole kuitenkaan tulossa, ja se tarkoittaa monille hyville tavoitteille kylmää kyytiä.

Sote-uudistus maksaa enemmän kuin mihin on rahoitusta.

Siksi tarvitsemme sote-järjestelmän rahoitukseen uusia suunnitelmia jo ennen uuden järjestelmän käyttöönottamista. Jos haluamme saada sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmästämme toimivan, tarvitsemme sille riittävän ja terveyden ylläpitoon kannustavan rahoituksen myös harvaan asutuille seuduille.

kansanedustaja (vihr.)

aluevaaliehdokas

Kerimäki

terveydenhuoltoneuvos

aluvaaliehdokas (vihr.)

Mikkeli

luokanopettaja

aluevaaliehdokas (vihr.)

Pieksämäki