Koviksen kolumni: Parhautta

Rolling Stone-lehti ilahdutti meitä 17 vuoden tauon jälkeen isolla äänestyksellä, jossa valittiin 500 ”kaikkien aikojen parasta laulua”. Nämä parhaat näyttävät olevan lehden genren mukaan angloamerikkalaista pop- ja rock-musiikkia. Tämä leikkaa pois mm. jazzin ja rankemman hevin. Valitsijoina oli 250 musiikkitoimittajaa, muusikkoa ja myös bisnespuolen porukkaa, jotka äänestivät kukin 50 mielestään parasta. Etnisyys ja sukupuolijakauma on lehden mukaan otettu entistä paremmin huomioon.

Äänestäjien listaa en saanut netistä esille, mielenkiintoinen olisi ollut myös tieto heidän ikäjakaumastaan. Pääasia kuitenkin on, ettei näin tärkeää asiaa annettu kansanäänestyksen armoille. Kuten olemme viimeaikoinakin huomanneet, siitä ei hyvä seuraa.

Parhaaksi valittiin Otis Reddingin säveltämä ja sanoittama Respect Aretha Franklinin levyttämänä. Toiseksi tuli Public Enemyn Fight the Power ja kolmanneksi Sam Cooken A Chance Is Gonna Come. Ykkösestä huomaamme, että äänestyksessä valittiin paras levytys eikä alkuperäisesitystä.

Asiantuntijat ovat puhuneet, mutta ihan suosiolla en jätä pulinoita pois. Minun jatkuvasti muuttuvalla 50 parhaan listalla olisi noin 15 lehden 50 parhaasta. Siinä on minulle tuttuja bändi- ja artistinimiä, mutta vääriä biisejä. Myös minulle aivan outoja joukosta löytyy, never heard. Arvelen tässä olevan kysymys iästäni.

Päätin ottaa tarkasteluun listan 100 parasta ja tutkailla miltä ajalta ne ovat kotoisin. Isommassa kuvassa 1900-luvun osuus on 79 % ja 2000-luvuln 21 %. Vuosikymmenistä eniten biisejä on 60-luvulta (28 %) ja 70-luvulta (24 %). Seuraavina ovat 80- ja 00-luku kumpikin vähän alle 15 % kannatuksella. Vielä jossain määrin pitää paikkansa usein toistamani lause: ”Kaikki hyvät biisit tehtiin 60-luvulla”.

Pakkohan se oli käydä vilkaisemassa sitä vuoden 2004 listaakin. Nytpä löysinkin omaltani noin 35 lehden 50 parhaan joukosta. 100 parhaan listalla 60-luvun levytyksiä oli 53 % ja 70-luvulta 16 %. Muutos on ollut huomattava.

Oman arvioni mukaan 2004 listan äänestäjistä vielä suurempi osuus on ollut sellaisia, jotka eivät kuuntele lainkaan 2000-luvun musiikkia. Ei välttämättä edes 1900-luvun loppupuolen. Toisaalta 2021 listassa lienee vastaavasti äänestäjiä, jotka eivät laisin kuuntele 1900-luvun biisejä.

Eniten minua ihmetytti, että sadan parhaan listalta ei löydy juurikaan vanhempia, kuin 50-luvun levytyksiä. Tosin tämän vuoden listan sijalla 21 on Billie Holidayn Strange Fruit vuodelta 1939, mutta sijoitus saattaa olla muistakin kuin musiikillisista ansioista. Minun listaltani löytyisi joku muukin vanha blues, swingiä ja sen tapaista.

Amerikkalainen lehti ja sen mukaiset tulokset. Britanniaa lukuun ottamatta Eurooppa ja muu maailma ei edes 500 parhaan joukossa tungeksinut. Jos Abban Dancing Queen on nipin napin kolmensadan joukossa niin suomalaisten ja monien muiden puuttuminen ei ihmetytä.

Minusta näitä listoja on mukava selata ja toivoisinkin, että Suomessa tehtäisiin tuore vastaavanlainen ja nimenomaan kattavana asiantuntijaäänestyksenä. Radiokanavat näitä ovat tehneetkin yleisöäänestyksinä, tai soitetuimpien listana, mutta niiden painotukset eivät mielestäni ole hyviä. Tuo 500 parasta on jo riittävän laaja otos, parhaat levytykset löytyvät varmasti. Pitkäsoitot ovat sitten luku erikseen.

Kirjoittaja on Jorma Kovalainen, Beatlesiin hurahtanut, eikä siitä koskaan toipunut.

Kommentoi