Tilaa

Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus Pikkujouluihin vain kahdesti rokotettuna

Pikkujoulukausi on jo käynnistynyt vauhdikkaasti ja tahti vain kiihtyy marraskuun edetessä. Kohta kaksi vuotta kestäneen koronapandemian aikana ihmisille on jo muodostunut patoutunutta tarvetta tavata toisiaan kasvokkain, eikä pelkästään Teamsin välityksellä. Koronapandemia on kuitenkin kaikkea muuta kuin ohi. Esimerkiksi viime perjantaina Suomessa oli todettu 788 uutta koronatartuntaa. Myös Essoten alueella viikkokohtainen tartuntamäärä on suurin viimeiseen kuuteen viikkoon.

Tämä juttu on maksuton

Pääset lukemaan jutun kirjautumalla tai luomalla maksuttoman tunnuksen.