Tilaa

Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide | Terveydenhuolto ja ensilumen latu

Olen hiukan hämilläni logiikasta, joka liittyy päätöksentekoon Pieksämäellä. Vuoden alkupuolella oli perusturvalautakunnassa esitys, jonka mukaan terveydenhuollon henkilökunnalle annettaisiin 300 euron palkkio, joko rahana tai Smartum- setelinä koronan hoitamisesta aiheutuneista ylimääräisistä ponnisteluista ja venymisestä yhteisen hyvän eteen. Kuinkas kävi. Asia siirrettiin syrjään lisäselvityksiä varten (vaalitkin olivat tulossa). Lopputulema asiaan on 50 euron palkkio jokaiselle kaupungin työntekijälle. Kustannus alkuperäisessä ehdotuksessa olisi ollut n. 160 000 euroa. Mitä tällä olisi saatu? Ehkä hyvää oloa ja uskoa siihen, että kaupungin terveydenhuollon henkilöstöstä välitetään ja arvostetaan heidän työtään. Olisi ollut varmaan myös ulospäin hyvää markkinointia.

Tämä juttu on maksuton

Pääset lukemaan jutun kirjautumalla tai luomalla maksuttoman tunnuksen.