Mielipide: Turvallisuus on suomalaista kansallisperintöä

Marko Kilpi

Iisalmelaisessa vilkkaassa kauppaliikkeessä nuori mies puukotti kahta vartijaa keskellä päivää, keskellä ihmisiä, keskellä kaikkea. Turvallisuusuhat ovat Suomessa muuttuneet merkittävästi viime vuosina ja Iisalmen tapaus kuvastaa sitä raadollisesti.

Internetin anonyymiverkot ovat muuttaneet ratkaisevasti huumerikollisuutta. Kuka tahansa voi lapsellisen helposti tilata huumausaineita ja siksipä juuri lapsetkin pääsevät tänä päivänä ennen näkemättömän helposti vaarallisiinkin huumausaineisiin käsiksi.

Järjestäytynyt rikollisuus on kehittynyt vahvasti ja se ujuttaa lonkeroitaan hyvin aktiivisesti kaikille yhteiskunnan tasoille. Pyritään luomaan suhteita ihmisiin, jotka istuvat päättävillä paikoilla, ihmisiin, joilla on vaikutusvaltaa. Kun järjestäytynyt rikollisuus pääsee juurtumaan yhteiskunnan rakenteisiin, ei sitä sieltä enää pois saada. Se on juuri sitä Ruotsin tietä, josta meitä kovasti varoitellaan.

Ruotsissa rikollisliigat ovat ulottaneet lonkeronsa jo parlamenttiin saakka. Siellä samat liigat rekrytoivat aktiivisesti nuoria mukaan toimintaan. Siellä hiekkalaatikoissa leikkiviä lapsia on ammuttu ja poliiseja ohiajavista autoista. Kukaan ei samaa tänne halua. Viime vuonna Suomessa oli 50 henkirikosta, joihin syyllistyi alaikäisiä. Tavallisesti niitä on 9-16 tapausta. Liian usein meillä nuoret ihmiset kulkevat aseistautuneina ja he ovat myös valmiita niitä käyttämään. Iisalmen tapaus on siitä yksi osoitus. Uhat eivät ole vähentyneet vaan päinvastoin, mutta mitkä ovat toimenpiteet tässä asiassa?

Hallitusohjelmaan on kirjattu, että poliisin määrää lisätään. Tulevassa budjettiriihessä poliisin määrärahaa ollaan leikkaamassa 40 miljoonalla. Poliisien määrä tulee laskemaan. Tämä oli nähtävissä jo eduskuntakauden alussa, mutta meille on jatkuvasti sanottu päinvastaista. Miksi näin? Suomessa on jo nyt selkeästi vähiten poliiseja kuin missään muussa EU-maassa, ei tästä ole varaa vähentää.

Samalla myös hallitus vakuuttelee, että vielä ei ole leikkauslistojen aika. Turvallisuuden kohdalla kuitenkin on. Rahaa on ollut kylvää esimerkiksi vaalien alla kunnille ylimääräisenä koronatukena yli 1500 miljoonaa. 37,5 kertaisesti se, mitä poliisilta ollaan nyt ottamassa pois.

Turvallisuus on meidän kaikkien kansallisperintöä. Moni maa saa olla siitä meille aiheestakin kateellisia. Kansallisperintöä ei saa tärvellä, sitä on vaalittava ja siitä on pidettävä hyvää huolta, sillä hyvinvointivaltio rakentuu turvallisuuden perustalle. Sitten vasta tulee kaikki muu.

Vaadin, että hallitus noudattaa tässä asiassa hallitusohjelmaa!

Kansanedustaja (kok.)

Kaupunginvaltuutettu

Maakuntavaltuutettu

Kommentoi