Mielipide: Hallitus ei hallitse tehtäviään

Kuvituskuva. Aake Roininen

Pekka Seppä

Tämä koronahallitus lupailee reteästi kaikenlaista, mutta enimmäkseen harjoittaa koronatoimien kanssa poseerauspolitiikkaa. Luulen, että kansalaiset ovat jo lopen kyllästyneet katselemaan lähes päivittäistä ministerien nuoria, vaikkakin kauniita kasvoja.

Rahaa jaetaan sinne sun tänne, muttei sallita kaikkien alojen ottaa ohjia omiin käsiinsä ja ryhtyvän ansaitsemaan itse. Viime keväänä oli jo esillä nk. koronapassi, jonka avulla voitaisiin sallia erilaisten tilaisuuksien järjestäminen ”terveysturvallisesti”, jota mantraa hallitus hoki. Kävi kuitenkin ilmi, että terveydellä tarkoitettiin vain fyysistä terveyttä. Henkisellä ei niin väliä. Ihmisten haluttiin sulkeutuvan koteihinsa - ei tapaamisia, ei tapahtumia, ei teatteria, ei kirjastoja, ei liikuntaa, eikä mitään mukavaa.

Rokotukset alkoivat tietenkin saatujen rokotteiden määriin nojautuen. Kun rokotteita saatiin runsaammin niin esteeksi tuli rokottajien määrä. Työterveyshuolto olisi ollut erinomainen rokottaja. Se olisi voinut järjestää rokotuksia työpaikoilla, jolloin ei olisi tarvittu mitään ennakkoaikataulua paitsi niille, joilla kyseistä palvelua ei ole.

Alunperin haluttiin venyttää rokotusväliä 12:en viikkoon, kun rokotteista oli niukkuutta ja haluttiin mahdollisimman monelle ensimmäinen rokotus. Nyt kun rokotteita on ilmeisesti jopa yli tarpeen pitäisi kakkosrokotteen antoa kiirehtiä lyhentämällä väliä kahdeksaan viikkoon.

Nykyinen Delta-variantti leviää huomattavasti helpommin kuin aikaisemmat muunnokset. Sairaalahoitoa vaativia tapauksia ei kuitenkaan tule niin paljon kuin alkuvaiheessa. Kyseessä on kuitenkin vaarallinen tauti niille, joille se sattuu kohdalle.

On hyvä, että jotkut ovat kokeilleet koronapassia ilman hallituksen nimenomaista myötävaikutusta. Mielestäni koronapassia olisi ollut ryhdyttävä valmistelemaan pikavauhdilla jo keväällä. Hallituksen ongelmana oli vain ”yhdenvertaisuus” tai joku muu tekosyy, ettei niin voida tehdä. Kuitenkin silloinkin hoettiin ”terveys edellä” tehtäviä päätöksiä.

Kaikki rajoitukset ja muut tapaamisten esteet olisi voitu jo paljon aikaisemmin poistaa, jos koronapassi olisi ollut jo käytössä. Samoin kiinnostus rokotuksen ottamiseenkin olisi kasvanut selvästi.

Hallitukselle on ollut - ja on yhä silmässä punainen linssi, joka ei näe yksityisen terveydenhoidon hyötyjä.

Kokoomuksen varavaltuutettu

Kommentoi