Mielipide: Kuntademokratian painajainen

Kuvituskuva. Ira Honkonen

Risto Mykkänen (vas.)

Kuntavaalien jälkeen aloitettiin luottamuspaikkaneuvottelut puolueiden kesken. Neuvottelut sujuivat varsin hyvin ja puolueet saivat paikkoja vaalituloksen mukaan. Syntyneen sopimuksen mukaan valtuustoissa paikat olisi valtuustoissa jaettu kivuttomasti. Tiedossa oli kyllä jo ennakkoon haasteet ja että äänestyksiä olisi valtuustossa tulossa.

9.8. Valtuusto oli kyllä päätöksentekoon painajainen. Näin on aina jos ennakolta sovittuja asioita joita on kuukausia, viikkoja tai päiviä käyty läpi ja yhtäkkiä muutoksia tehdäänkin vasta valtuustosalissa, panikoiden hetkessä. Painajainen alkoi siitä kun osa valtuutetuista aloitti sekoilun. Valtuustossa haukuttiin toisia ja käytettiin niin kovaa kieltä ja tyyliä, ettei sitä voinut kuin epäuskoisena seurata, että näinkin ala-arvoisesti voi politiikkaa tehdä. Yhden puolueen valtuutetut kävivät salissa keskinäisen surkean mittelön, joka ei olisi kuulunut valtuustoon ollenkaan.

Äänestyksiä riitti iltaan, kun lähes kaikista luottamuspaikoista äänestettiin ja päälle tuloslaskentaa joka äänestystuloksesta, niin ilta venyi pitkään. Äänestystulokset oli lottoa, kun sekoilu jatkui äänestyksissä. Äänestettiin ihan toisin kuin oli sovittu ja osa valtuutetuista äänesti jopa omaa puoluettaan vastaan. Mikä on minusta kyllä heikkotasoisinta toimintaa valtuutetuilta. Yhteiset sopimukset puolueiden kesken voi unohtaa jos lopputulos on tämä, täydellinen farssi. Riitelijät menetti eniten. Valitettavasti menettäjiä oli muitakin, kun sopimukset unohdettiin riidellessä. Kovin sekava soppa oli ja luottamus meni erityisesti yhdessä tekemiseen puolueiden kesken, mikä olisi tärkeää kun asioita yhdessä yritetään viedä eteenpäin. Jos sovitaan jotain yhdessä niin luottamus pitää olla, että sovituista asioista pidetään kiinni, eikä sekoilla miten sattuu. Tietysti enemmistö valtuutetuista seurasi tätä näytelmää yhtä hämmentyneenä kuin itse, joten mahdollisuuksia on parempaan. Itse kun en kaipaa valtaa, kunniaa enkä menestystä, niin varsin surullisena sitä pohtii, millä keinoin jotkut pyrkii valtaa haalimaan itselleen, keinoista välittämättä, kampittaa voi kaveria, tönäistäkin jos tarve vaatii. Tämän heikkotasoinen näytelmän voi katsoa Pieksämäki- YouTube, Pieksämäen kaupungin viralliselta YouTube-kanavalta.

Marjatta Juppi valittiin Pieksämäen positiivisimmaksi asukkaaksi. Valinta tehtiin tänä vuonna kolmannen kerran. Äänestyksen järjestävät yhteistyössä Hyvän mielen työryhmä, Piia Säpyskä-Hietala, Terho Häkkinen ja minä sekä Pieksämäen Lehti.

Valinta tehtiin koronan varjossa pienellä ryhmällä, vuosi sitten äänestys jouduttiin perumaan kokonaan. Halusimme kuitenkin muistuttaa meitä kaikkia, että meillä on paljon positiivisia ja aktiivisia ihmisiä, jotka toimivat yhdistyksissä, järjestöissä, Pieksämäen kaupungilla ja yrityksissä ja joka päivä meillä tapahtuu hyvää ja positiivista. Seuraava valinta tehdään kahden vuoden kuluttua. Positiivisesti ajatellen, jos elämme silloin jo normaalia arkea, ilman koronaa. Hyvät teot tuovat hyvän mielen. Tee hyvää itsellesi ja muille.

Kommentoi