Pääkirjoitus: Yhteistyötä on opittava tekemään

Pieksämäen uuden kaupunginvaltuuston toimikausi alkoi viime maanantaina juuri niin kuin osattiin etukäteen arvata. Tai pelätä. Maanantai-iltana Poleenissa kokoontunut kaupunginvaltuusto äänesti lähes kaikesta ensimmäisessä kokouksessaan. Koska kaikki valtuustoryhmät eivät olleet päässeet yksimielisyyteen ehdokaslistoista etukäteen, jouduttiin äänestämään lähes kaikista luottamuspaikoista.

Demokratian perusajatus on, että hallintovallan edustajat valitaan kansan joukosta ja hallintovalta toteuttaa kansan tahtoa. Toki demokratia toteutui myös maanantai-illan maratonkokouksessa ja sen lukuisissa äänestyksissä, mutta sosiaalisessa mediassa käytyjen keskustelujen perusteella se taisi tarjota enemmän eräänlaista tosielämän viihdettä kuin tiukkaa asiaa.

Kuntapolitiikka on vastuun kantamista yhteisten asioiden hoitamisessa. Valtuustot käyttävät kunnissa ylintä päätösvaltaa ja sen toiminnan tulee olla uskottavaa. Yhtä paljon kuntapolitiikka on erilaisuuden ja toistelaisten mielipiteiden sietämistä. Henkilökemiat eivät aina kohtaa, mutta asioiden hoitamisen vuoksi jokaisen kanssa täytyy tulla toimeen.

Pieksämäen uudella kaupunginvaltuustolla on edessään pitkä ja kivinen tie sekä raskas reki vedettäväksi, ellei yhteistyön tekeminen kuntapolitiikassa onnistu tulevaisuudessa alkua paremmin.

Kommentoi