Pääkirjoitus: Uuden valtuuston työskentely alkaa kangerrellen

Tänään maanantaina on viime kesäkuun kuntavaaleissa valitun uuden kapunginivaltuuston ensimmäinen kokous. Yleensä valtuustokauden ensimmäiset kokoukset tapaavat olla suhteellisen rauhallisia ja hengeltään enemmänkin rakentavia, jossa kaikki osapuolet vakuuttavat hyvän yhteistyön lisääntyvän ja jatkuvan koko valtuustokauden. Asioilla on kuitenkin tapana muuttua ja välillä jopa kriisiytyä, joten lopputulos on monesti kaikkea muuta kuin mitä ensimmäiset askelmerkit ovat antaneet ymmärtää.

Pieksämäellä ennakkoasetelmat tämän illan kokousta kohtaan ovat jo ennakkoon ristiriitaiset. Poliittiset ryhmittymät eivät ole päässeet neuvotteluissaan yhteisymmärrykseen luottamuspaikkojen jakamisesta, joten asia ratkaistaan valtuustossa näillä näkymin äänestämällä. Perussuomalaisten ja kristillisten vaaliliitolle oli tarjottu yhtä paikkaa kaupunginhallituksessa, mutta puolueiden edustajat vaativat kahta paikkaa vaalituloksen perusteella.

Olisi ollut suotavaa, että asiassa olisi päästy sopuratkaisuun puhumalla. Kompromissi on sellainen, jossa molemmat osapuolet tuntevat voittaneensa. Nyt sellaiseen tilanteeseen ei olla Pieksämäellä päästy, mutta demokratia toteutuu myös äänestämällä.

Toivottavasti jatkossa aallokko tasoittuu ja poliittisten ryhmien välinen yhteistyö saa uutta tuulta. Sellainen olisi kaikkien etu.

Kommentoi