Pieksämäelläkin eletään nyt päätöksenteossa välivaihetta. Nykyinen valtuustokausi on loppusuoralla, kunnallisvaalit on pidetty ja tulevan kauden valtuutetut on valittu. Onnittelut tässä yhteydessä uusille ja uudelleen valituille valtuutetuille!
On aika arvioida mennyttä ja luoda katse tulevaan. Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI on arvioinut päättymässä olevaa valtuustokautta. Arvosanat olivat alavireiset. Pieksämäen strategiaa vaivaa konkreettisuuden puute, luottamushenkilöiden kesken on eripuraisuutta, päätöksiin sitoutuminen on heikkoa ja epäluottamus nakertaa suhteita viranhaltijoihin. Tulosten ankeutta on selitetty sillä, että vain kriittisimmät vastasivat ja asioihin myönteisesti suhtautuvat eivät nähneet kyselyä tarpeelliseksi tai eivät sitä huomanneet.
Toki positiivisiakin asioita arvioinnista löytyy. Pieksämäen kaupunkikuva on siistiytynyt, kulttuuri- ja vapaa-ajan palvelumme saavat kiitosta, koulut ja päiväkodit on saatu rakennettua ja kunnostettua. Ulkopuoliset sidosryhmät arvioivat kaupungin toimintaa positiivisemmin kuin luottamushenkilöt ja kaupungin johtavat viranhaltijat.
Arvioinnin tuloksia ei kannata selitellä eikä mitätöidä. Niistä on otettava opiksi, kun syksyllä alamme uudistamaan kaupungin strategiaa. Opittavaa on niin viranhaltijoilla kuin päättäjillä.
Useat valituksi tulleet valtuutetut ovat ilmaisseet yhteistyöhalunsa yli puoluerajojen. Yhteen hiileen puhaltamista Pieksämäki kipeästi tarvitseekin. Alueet ja kunnat kilpailevat asukkaista, yrityksistä ja työvoimasta. Parhaiten menestyvät kunnat, joissa voimavarat yhdistetään ja keskinäinen kiistely unohdetaan. Positiivinen kehitys ei ole yksittäisten henkilöiden aikaan saannosta. Siihen tarvitaan koko yhteisö – virkakoneisto, päättäjät ja kuntalaiset.
Kaupungin tehtävä on huolehtia kaupunkilaisten palveluista, ja luoda edellytykset asumiselle, yrittämiselle ja kuntalaisten hyvinvoinnille. Positiivinen kaupunkikehitys vaatii myös hallittua riskin ottamista. Riskien pitää olla oikein suhteutettuja kaupungin taloudelliseen kantokykyyn, ja tukea yhteisesti sovittuja strategisia valintoja.
Uusi valtuusto pääsee vaikuttamaan strategian uudistamistyössä siihen, minkälaista kehitystä kaupunkiin halutaan tulevalla valtuustokaudella – ja mitä siihen ollaan valmiit panostamaan. Hyvä yhteistyö ja tavoitteellinen päätöksenteko eivät maksa mitään. Taloudellisten panostusten suuruus määräytyy kaupungin taloustilanteen ja sen asettamien reunaehtojen mukaan.
Pito- ja vetovoimaa voidaan lisätä vain yhteisin ponnistuksin. Uuden valtuustokauden mahdollisuudet kannattaa nyt hyödyntää täysimääräisesti.