Pääkirjoitus: Suomen kesä on nyt kuumimmillaan

Suomeen saapui viime viikon lopussa helleaalto, joka voi sään hyvinkin kuumana juhannukseen saakka. Alkaneen viikon aikana Suomen kesä voi hyvinkin olla kuumimmillaan, sillä ilmatieteenlaitoksen ennusteen mukaan sää jatkuu kuumana ainakin juhannukseen saakka. Tosin juhannuksen pyhinä saattaa kohdalle osua myös viilentävä ukkoskuuro, mutta niiden liikkeistä tiedetään tarkemmin vasta loppuviikosta.

Kesäkuun alusta kesälomansa aloittaneet eivät oikein pysty moittimaan lomasäätään, muuten kuin ehkä liiallisen kuumuuden osalta. Suomen kesä on antanut viimeisten viikkojen aikana parastaan koko ajan lisääntyvän valon, syvenevän vihreyden sekä lämmön suhteen. Sää on monessa mielessä ollut juuri sellainen kuin lomalainen sen toivoisi olevankin. Etä- tai lähityötä tekevillä on enemmän ollut tukalat paikat, ellei työpisteen lähellä satu olemaan koneellista ilmastointia tai tuuletinta.

Helteiden myötä maasto on kuivunut entiestään ja metsäpalovaroitukset ovat laajentuneet koskemaan etelä- ja keskiosia. Ilmatieteenlaitoksen mukaan eityisesti maan etelä- ja itäosassa jopa merkittävien metsäpalojen riski kasvaa juhannusta kohti. Vaikka kesäinen lämpö on odotettua, niin samalla tulee muistaa sen riskit terveydelle ja ympäristölle. Samaan aikaan kesästä saa ja pitääkin nauttia täysin siemauksin, hyvin nopeasti on marraskuu ja sataa räntää.

Kommentoi