Mielipide: Vahvojen ja menestyjien yhteiskunta vol. 1

Kuvituskuva. Arkisto/Armi Suojanen

Mervi Koskinen

Kiitos Sirpa Ylönen ja Risto Mykkänen! ( PL 24.4.2021)

Koko Suomen kansaa järkyttäneestä Koskelan surmasta on kulunut muutama kuukausi. Käsittämättömän julmaa nuoren pojan surmaamista oli edeltänyt pitkäaikainen, nöyryyttävä kiusaaminen, johon kukaan ei ollut puuttunut, vaikka siitä oli tiedetty. Erityisen pysäyttävän surmasta teki se, että tekoon syyllistyneet olivat surmatun ikätovereita. Koskelan tapahtumien jälkeen on paljastunut useita nuorten tekemiä vakavia väkivallantekoja, joiden kohteena on ollut toinen nuori.

Mikä saa nuoren toimimaan, kuten he toimivat? Mikä on mennyt yhteiskunnassa niin pahasti vikaan, että toisen ihmisen ihmisyyteen kohdistuvaa polkemista tapahtuu yhä enemmän ja enemmän? Voin vain kuvitella sen tuskan ja ahdistuksen määrän, mitä nämä julki tulleet tapahtumat ovat aiheuttaneet kiusaamisen kohteena olevissa nuorissa. Kuinka moni kiusattu tekee pahimmassa tapauksessa peruuttamattoman ratkaisunsa oman käden kautta, pelätessään olevansa kiusaajiensa käsissä seuraava Koskelan uhri?

Tapahtumat ovat herättäneet keskustelun lastensuojelun, nuorisotoimen, varhaiskasvatuksen, koulun ja kodin puuttumisen tärkeydestä. Äitinä ja sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisena peräänkuulutan nimenomaan kodin vastuuta. Lasten ja nuorten elämässä olevilla julkisen sektorin toimijoilla on toki oma vastuunsa lasten ja nuorten kasvatuksesta, mutta lasten ja nuorten terveiden asenteiden ja arvojen luojana koti on kirkas ykkönen. Jokaiselle kiusatulle ja kiusaavalle nuorelle toivon ympärille näkeviä ja ajoissa puuttuvia aikuisia. Oman lapsen kiusattuna ja kiusaajana olemiseen pitää aina puuttua. Ei ole häpeä myöntää oman lapsensa tekemiä virheitä. Niistä voi oppia, kunhan tekonsa joutuu kohtaamaan ja selvittämään. Asioiden kieltäminen ei auta ketään.

Meillä aikuisilla on tässä vahvojen ja menestyjien yhteiskunnassa aivan yhtä suuri, jos ei suurempikin, peiliin katsomisen paikka kuin nuorilla. Somessa muita arvosteleva, vihapuhetta kasvottomana lietsova aikuinen siirtää omalla käytöksellään hyvin kyseenalaista mallia jälkipolvilleen. Tuntuu, ettei yhteiskunnassa ole enää sijaa heikoille ja vajavaisille, erilaisille ja pärjäämättömille. Ihmisyyden arvo mitataan tämän päivän Suomessa aivan väärillä kriteereillä, ja se on pelottavaa. Sopiva määrä vastoinkäymisiä olisi jokaiselle toivottavaa elämässä. Ne kun tuovat mukanaan nöyryyttä ja myötäelämisen taitoa, jota toisen ihmisen arvostamisessa tarvitaan.

Kommentoi