Mielipide: Liian isosta asunnosta voi muuttaa pienempään, mutta ylimitoitettu taajamarakenne on ongelmallinen

Jarmo Vauhkonen Aulis Tynkkynen

Väestökehityksen ja toimintaympäristön ison ja nopean muutoksen seurauksena moni taajama alkaa muistuttaa isoa, 5 h + k lapsiperheen asuntoa, josta lapset ovat lähteneet maailmalle. Jäljellä ovat enää ikääntyvät vanhemmat. Asunto on selvästi liian iso. Myös talon peruskorjaukset ja korjausvelka painavat päälle. Tuttu tilanne monelle ja yksilötasolla siihen löytyy myös helppo ratkaisu. Asunto laitetaan myyntiin ja muutetaan pienempään. Taajamatasolla tilanne on ongelmallisempi.

Osana muuta palvelurakenneuudistusta Mikkelissä ja muualla Itä-Suomessa tarvitaan myös realistista kaupunki- ja yhdyskuntarakenteiden uudelleenarviointia. Ylimitoitetut ja väärin suuntautuvat yhdyskuntarakenteet korjausvelkoineen syövät liikaa elinvoimaisuuden ja uusiutumisen eväitä. Taajama- ja yhdyskuntarakenteen muuttaminen on huomattavasti vaikeampaa kuin yksittäisen liian ison asunnon vaihtaminen, mutta sillekin päättäjien on löydettävä nopeasti ratkaisuja. Kaavamonopoli on kunnalla.

Yhdyskuntarakenteen hajoaminen on osa suomalaisen hajautetun hyvinvointivaltion tarinaa. Kasvun vuosina kasvulle tehtiin kaavoituksella tilaa. Kaupungit, kunnat ja keskukset kasvoivat. Ja visioivat myös tulevaa kehitystä, kaupunki- ja taajamarakennetta sekä kaavojaan jatkuvaan kasvuun. Koko Suomi lienee kaavoitettu 20 miljoonalle asukkaalle. Nyt tilanne on toinen. Laskevat väestöennusteet ovat jo pitemmän aikaa pitäneet hämmästyttävän hyvin paikkansa, eikä trendi näytä kääntyvän. Siihen on myös elinvoimatyössä ja maankäyttöpolitiikassa sopeuduttava.

Myönteisen kasvun kierre, rakenne ja tarina saavutti muun muassa Mikkelin seudulla huippunsa jo 1900-luvun lopulla, jolloin pääkeskuksen ohella entiset itsenäiset kunnat ─ Mikkelin maalaiskunta, Anttola, Ristiina, Haukivuori ja Suomenniemi ─ näyttivät vielä elinvoimaisilta, siis ennen kuntaliitoskierroksen alkua. Nykyisin liitoskunta Mikkelin tilanne muistuttaa alussa kuvattua liian suuren asunnon esimerkkiä. Mikkelin kaupunkirakenteen 5 huonetta edellä mainitut liitoskunnat ja keittiönä Mikkelin ydinkeskusta, tilaa ylenpalttisesti.

Kaupunkikehityksen kannalta muutos oli valtava. Kaupunkiseudusta, jossa Mikkeli edusti kompaktia ”reikäleivän ydintä”, kasvoi nykyinen hallintokunta Mikkeli. Hallinnollisesti liitos oli selkeä mutta uuden kaupungin ja kaupunkirakenteen tavoitteellinen kehityskuva jäi tekemättä. Ylimitoitetut kaavat, palvelut ja yhdyskuntarakenne jäivät kuntaliitoksesta huolimatta voimaan. Lopputuloksena oli lähinnä hallinnollinen alue, tavoitteena ”leveämmät hartiat”, jossa liitoskunnat muodostivat omat kaupunginosansa. Kaiken toivottiin jatkuvan mahdollisimman ennallaan. Uutta Mikkeliä alettiin visioida Maaseutumikkeliksi, Lähiömikkeliksi tai Ydinkeskusmikkeliksi. Sekava tilanne jatkuu edelleen, ja sitä on korjattava.

Kehityskuvia on kirkastettava paikallisten valttikorttien pohjalta realistisen toiveikkaaksi. Tietyt perusasiat kuten kauppa, monitoimikeskus etätyö- ja koulupisteineen, rantojen ja vesiyhteyden kehittäminen ovat välttämättömiä, mutta kullakin ”taajamatähdellä” on oma tapansa tuikkia, ja se pitäisi löytää. Sen pohjalta ─ vesistörikkaan ja metsäisen Saimaan seudun luontaisia vahvuuksia hyödyntäen ─ on tarkistettava kuntastrategioita ja maankäytön suunnitelmia.

Itä-Suomessa tarvitaan myös realistista kaupunki- ja yhdyskuntarakenteiden uudelleenarviointia.

Rajat ylittävää yhteistyötä tarvitaan siis myös taajamien kehittämisessä. Mikkeli ja koko Itä-Suomi keskuksineen voisivat profiloitua ja verkostoitua modernina biotalouden ja kestävän monipaikkaisuuden mallialueena sekä osana Lakeland-Saimaan aluetta ja sen rantoja, jolla on sinänsä tunnetusti hyvä maine. Näin myös alueen yksittäiset kunnat, kaupungit ja kirkonkylät yrityksineen ja verkostoineen voisivat kirkastaa kasvonsa ja näyttäytyä kokoaan suuremmilta ja vetovoimaisemmilta.

Etelä-Savon aluesuunnittelujohtaja (eläkkeellä)

Rakennusneuvos, ympäristöministeriö (eläkkeellä)

Kommentoi