Pääkirjoitus: Vielä ehtii asettua ehdolle kuntavaaleissa

Kevään kuntavaalit kolkuttavat jo kohta ovella ja ehdokashankinta on loppusuoralla, lähes viimeistä silausta vaille valmista. Ehdokasasettelu päättyy ensi tiistaina 9. maaliskuuta ja sen jälkeen vaalikamppailu on todellisuudessa alkamassa.

Koronan musta varjo on edelleen kuntavaalien yllä, eikä kukaan tiedä millainen koronatilanne Suomessa on huhtikuussa vaalien aikaan. Kaikkea voi tapahtua valmiissa maailmassa, sillä korona on osoittanut arvaamattomuutensa. Tapahtui sitten mitä tahansa, niin jo tässä vaiheessa on selvää, että kevään kuntavaalit käydään hyvin poikkeuksellisissa oloissa. Mahdollisesti jopa poikkeusoloissa.

Vaikka Pieksämäelläkin puolueiden ehdokaslistat alkavat olemaan jo viimeistä vaille valmiina, niin hyville ehdokkaille on varmasti vielä viime metreillä tilaa. Jos vielä mielii päästä ehdolle, niin tilanne selviää ottamalla yhteyttä sopivan puolueen vaalipäällikköön.

Kunnallinen päätöksenteko on demokratian ilmentymä. Se on ensiarvoisen tärkeää työtä, jonka vaikutukset näkyvät ja tuntuvat jokaisen kuntalaisen elämässä. Juuri sen vuoksi kuntalaisten asioista päättämään tarvitaankin erilaisissa elämäntilanteissa olevia kuntalaisia, jotka kykenevät muodostamaan riittävän kokonaiskuvan päätettävästä asiasta ja sen vaikutuksista ympäröivään yhteiskuntaan. Äänestäjät tekevät valinnat ja sen jälkeen päättäjät päättävät.

Kommentoi