Pääkirjoitus: Koronan voi taltuttaa vain rokotteella

Koronapandemia on pitänyt Suomea otteessaan kohta jo vuoden ajan. Kun alkuvaiheessa vielä uskottiin, että korona olisi saatu selätettyä viimeistään jo viime jouluun mennessä, niin toisin on käynyt. Käytännössä korona riehui myös Pieksämäellä täydellä voimalla leviämisvaiheessa loppuvuoden aikana.

Vaikka kuluneen alkuvuoden aikana Pieksämäellä on saatu hetken verran huokaista, niin uusia tartuntoja on tällä viikolla löydetty uudestaan. Huolestuttavaksi tilanteen tekee, että yhden tartunnan alkuperä ei ole selvinnyt. Se puolestaan viittaa siihen, että Pieksämäen alueella liikkuu tunnistamattomia tartuntoja.

Pientä valoa ja lohtua tilanteeseen antaa se, että rokotukset ovat kovaa vauhtia menossa myös Pieksämäellä. Niitä annetaan sitä mukaa kun uusia rokotteita saadaan vain paikkakunnalle toimitettua. Rokotteen ottaminen kannattaa ja sen kuuluisi olla eräänlainen kansalaisvelvollisuus. Viimeistään tässä vaiheessa jokaiselle tulisi olla jo selvää, että varsinkin virusmuunnosten yleistyessä koronavirus voidaan taltuttaa vain rokotteella. Käytännössä tulevaisuudessa on vain kaksi vaihtoehtoa; joko ottaa rokote tai saada koronatartunta. Osa tartunnan saaneista kyllä sairastaa koronan lievänä tai jopa kokonaan oireettomana, mutta osalle oireet käyvät varmasti myös hengen päälle.

Samalla on syytä noudattaa kaikille tuttuja suojautumisohjeita entistäkin huolellisemmin.

Kommentoi