Kolumni: Yleensä vähän riittää meille elämässä ja pieni on kaunista

Kari-Pekka Issakainen

Kari-Pekka Issakainen

Kuinka paljon on tarpeeksi? Mikä on meille riittävää? Voiko joskus olla jotain liikaa?

Ihminen on siitä kummallinen eläin, että hänellä harvoin on mitään tarpeeksi, eikä mitään ole oikeastaan koskaan riittävästi. Joskus kaikkea voi hetkellisesti olla liikaa, mutta senkin jälkeen ihminen kuin luonnostaan haluaa jotain lisää. Välillä ihminen voi kaikesta huolimatta saada joskus tarpeekseen ihan kaikesta, vaikka mitään ei tuntuisi riittävän.

Elämä on lopulta jatkuvaa tasapainoilua ja kompromissien tekemistä erilaisten asioiden välillä sekä niiden kesken. Meillä on tapana tuntea itsemme tarpeelliseksi vasta sitten kun olemme pusertaneet itsemme tyhjiin saadaksemme mahdollisimman paljon, mielellään kaiken mahdollisen.

Tehokkuus on hyvin aikaamme kuvaava sana. Tehokkuuteen meitä on kasvatettu, tehokkuutta meiltä kaikissa toimissamme toivotaan ja varsinkin työelämässä tehokkuutta meiltä vaaditaan. Tehokkuus tuo yleensä taloudellista tulosta, jonka avulla pystymme mittaamaan esimerkiksi suoritusten arvoa.

Tehokkuusajattelu ulottuu jo kaikkialle. Työn lisäksi tehokkuutta odotetaan niin vapaa-ajalla kuin opiskelussakin. Esimerkiksi lomalla on oltava erityisen tehokas, että silloin ehtii tehdä kaiken mitä on suunnittelut lomalla tekevänsä ja käydä niissä paikoissa, joissa ehtisi hetken tuntea olevansa lomalla. Opiskellessa ihmisen täytyy olla erityisen tehokas, että ennättäisi suorittamaan tutkinnon ja valmistumaan mahdollisimman nopeasti työelämän sekä yhteiskunnan käyttöön.

Liika tehokkuus tuppaa kuitenkin kostautumaan. Tehokkuusajattelu on oivallinen kasvupohja kaikelle sille pahalle, josta ei seuraa mitään hyvää ihmisen mielelle ja keholle.

Tulemme lopulta toimeen hyvin vähällä kunhan opimme nauttimaan elämän pienistä asioista.

Monet ovat tehneet vuoden vaihtuessa uuden vuoden lupauksia esimerkiksi paremmasta elämästä. Yksi haluaa kehittää itseään henkisesti ja toinen fyysisesti, kolmas on ottanut tavoitteeksi kasvaa ihmisenä sekä henkisesti että fyysisesti. Yhteinen nimittäjä on tulla entistä paremmaksi ihmiseksi ja kehittyneemmäksi versioksi omasta itsestään.

Aina se ei onnistu niin kuin Strömössä, eikä edes joka kerta. Siinä vaiheessa tehokkuus alkaa ruokkimaan riittämättömyyttä ja ihminen uupuu itselleen asettamien paineiden alla. Siitä tilanteesta alkaa olemaan tehokkuus kaukana, eivätkä hyvää tarkoittavat lupaukset enää riitä elämää kasassa.

Mitä ihminen sitten tarvitsee? Ennen kaikkea armollisuutta itselleen ja sitä, että joskus voi vain olla ilman jatkuvaa suorittamista.

Milloin olet viimeksi ajatellut, että tässä on minulle juuri tarpeeksi? Oman riittämättömyyden tunne alkaa vahvistua varsinkin kun ryhtyy vertamaan itseään toisiin ihmisiin. Sekin on meille luonnollista, koska vain vertaamalla itseämme toisiin voimme jollain tavalla mitata omaa arvoamme.

Yleensä siitä seuraa riittämättömyyttä, josta haluamme päästä eroon tekemällä asioita entistä enemmän ja vieläkin paremmin. Vauhti kasvaa kuin huomaamatta ja pahimmassa tapauksessa siinä täräyttää suoraan seinään.

Lopulta yltäkylläisyys ja kaikki liiallinen on elämässä turhaa ja vähäpätöistä. Tulemme lopulta toimeen hyvin vähällä kunhan opimme nauttimaan elämän pienistä asioista. Mutta se jos mikä on vaikeaa ja usein varsin kovan työn takana.

Kommentoi