Haluaisiko joku ottaa kantaa Pieksämäen alueen kunnallisen varhaiskasvatuksen tilanteeseen? Erityisesti kiinnostaa Naarajärven haja-asutusalue.
Tiedustelin asiaa kunnan varhaiskasvatuksen johtajalta muistutus-menettelyllä. Sain kirjelmän mikä sisälsi muun muassa taulukot Naarajärven alueen lapsimäärästä ja varhaiskasvatuspaikkojen kapasiteetista. Puolet Naarajärven lapsista ohjataan melko systemaattisesti kaupungin hoitopaikkoihin. Toki asiaa voi ajatella niinkin, että kun työpaikka on hoitopaikan lähellä, onnistuu haut ja viennit kätevästi. Lisäksi joku hoitopaikka saa kehuja tuttavilta - laadukasta ja joustavaa hoitoa. Jatkavatko kyseiset Naarajärven lapset alakouluakin kaupungissa, kun ystävyyssuhteet on luotu jo kaupungin alueelle?
Edellä mainittua tilastoa koskien Naarajärven haja-asutus aluetta: Naarajärvellä asuvia muualla päiväkodeissa ja eskareissa käyviä lapsia on 61 kappaletta + 4 perhepäivähoito = 65 kappaletta. Tämä Naarajärveltä muualle ohjattu lapsimäärä on suurempi, kuin mikä tulee olemaan uuden Naarajärvelle rakenteilla olevan päiväkotikoulun varhaiskasvatuspaikkojen kapasiteetti 59 kappaletta (sis. esikouluikäiset). Uusi päiväkotikoulu on siis jo täynnä, koska nykyisen Maaselän päiväkodin lapset siirtyvät sinne täyttäen kaikki hoitopaikat. Ylimenevä osa 65 kappaletta ohjataan edelleen muualle.
Lisäksi Naarajärven alueen kunnan tarjoamat perhepäivähoitopaikat 28 kappaletta ovat täynnä, koska Naarajärven lapsia käy koko kaupungin alueella jo 32 kappaletta: tarkoittaen sitä, että jo 4 lasta ohjataan kaupunkiin.
Kysynpä nyt: onko Pieksämäen kaupunki tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen? Oletteko te Naarajärven alueen vanhemmat tyytyväisiä tähän tilanteeseen?
Oletteko joutuneet ”pakosta” valitsemaan hoitopaikan kaupungista, kun on tarjottu ”ei oota”? Mikä on kantakaupungin tilanne? Uskoisin että ei yhtään sen parempi! Miltä tuntuu tietää nämä lukemat, nyt kun uusi päiväkotikoulu on loppusilausta vaille valmis? Lähempänäkin voisi olla hoitopaikka - lapsen ensimmäisten vuosien ystävyyssuhteet. Miksi ei ole perustettu kahta erillistä hoitoryhmää? Varhaiskasvatuksen johtaja vastasi että ”Ryhmäkoot on varhaiskasvatuslaissa määritelty ja niihin emme voi vaikuttaa paikallisesti”. Emme tietenkään vaadi ylisuuria ryhmäkokoja, vaan erilliset ryhmät. Siten jokaisella kuntalaisella lapsella on tasavertainen oikeus parempiin lähialueen palveluihin, sekä laadukkaaseen varhaiskasvatukseen!
Siilinpäiväkoti lakkautettiin Naarajärveltä 2016, koska ennusteen mukaan tulevaisuudessa ei olisi riittävästi hoitolapsia? Entä nyt, onko tarpeeksi?
Keskustelua asiasta käyty: Facebook Pro Pieksämäki ja Äidit Pieksämäki – ryhmissä. Mielipiteitä asian suhteen voisi laittaa vaikka tänne yleisönosastoon ja siitä voi lähettää sähköpostia myös suoraan minulle kolehmainen.h@gmail.com
Ja jos kaupungilla on joku järkevä ratkaisuehdotus (jo pitkään jatkuneen huonon) tilanteen korjaamiseksi, niin ehdotukset otetaan vastaan, kiitos!
P.S. Ratkaisuksi eivät tule riittämään pelkät perhepäivähoitajat!
Naarajärvellä asuva, työssäkäyvä vanhempi