Kriisi kutsuu luokseen lujaa johtajuutta ja työtä yhteisen tavoitteen eteen. Niitä ilman koronaepidemiaa ei Pieksämäellä saada riittävän nopeasti kuriin.
Tilanne saattaa olla täällä maan pahin. Viikon ajalta ilmaantuvuusluku on yli 400, kun se esimerkiksi Helsingissä on 131.
Kaupungin tiedotus on epidemian keskellä ollut selkeää ja nopeaa. Kuitenkin on kysyttävä, riittääkö meille pieksämäkeläisille tässä tilanteessa viranomaisohjeiden ja tilanteen seuraaminen kaupungin verkkosivuilta ja sosiaalisen median kanavista?
Korona tuntuu kriisinä paitsi terveydenhuollossa myös meidän kaikkien elämässä. Kriisillä on aina psykologinen ulottuvuus, ja sitä ei saa unohtaa. Tässä tilanteessa on inhimillistä työstää pelkoja, hakea syitä ja selityksiä sekä työstää epävarmuutta.
Sen työn kanssa jokainen on nyt omien eväiden varassa. Kaupunki on organisaationa tarjonnut kyllä tietoa ja päivittänyt kiitettävästi tilannekuvaa. Kuitenkaan organisaatiosta ei ole erottunut yksiäkään kasvoja, jotka puhuisivat suoraan kuntalaisille.
Hoitaako kriisiä koneisto eikä ihmiset? Viestinnässä yhteisön kokema henkinen paine on Pieksämällä jäänyt sivuun, eikä yksikään virkamies tai luottamushenkilö ole ottanut sitä hoitaakseen.
Aivan varmasti näinä päivinä kaikissa pieksämäkeläisissä kodeissa työstetään koronan aiheuttamaan kriisiä tavalla tai toisella.
Uskaltaako lapsia viedä kouluun tai päiväkotiin? Miten kauppaostokset hoidetaan turvallisesti? Sairastuvatko läheiseni – entä minä itse? Miten karanteeniin joutunut ystävä jaksaa henkisesti? Loppuuko työt? Sulkeeko tuttu pienyrittäjä liikkeensä lopullisesti? Miten moni ikäihminen vielä sairastuu? Kuinka moni kuolee?
Tämä on pahempaa kuin kevät. Miten me tästä selviämme?
Tietenkään näihin kaikkiin kysymyksiin ei ole tosiasiallisesti yksiselitteisiä vastauksia. Tärkeää kuitenkin olisi, että joku kuulisi ne kysymykset ja edes yrittäisi – jos ei vastata niin edes lohduttaa.
Niin tämä kriisi on yllättänyt minutkin ja paljastanut arvomaailman tarinaksi, joka on hatara tai kauniisti sanottuna joustava rakennelma. En ole koskaan ajatellut uskovani kontrolliin, vahvoihin johtajiin ja niiden yksiin totuuksiin.
Luulen tämän olevan jopa sukupolvikokemuksellinen maailmankuva, jota sävyttää lapsuus jaetussa maailmassa: eroa läntisten demokratioiden ja pakkovaltojen välillä rakennettiin niin viihteen kuin faktojenkin keinoin. Täällä lännessä, siis vapaassa Suomessa, ei marssita muotokuvia palvoen vaan kansalaisyhteiskunta rakentuu pikemminkin luottamukseen, viranomaisen läpinäkyvään ja lailliseen toimintaan ja ihmisten vastuuntuntoon kuin valvontaan, käskyihin ja karismaattisten johtajien viisauteen.
Silti minä tässä koronaepidemian leviämisvaiheen keskellä kaipaan toimivan ja asiakeskeisen organisaation lisäksi ihmistä. Sellaista ihmistä, joka kallistaa kauniisti päänsä meidän kaikkien pieksämäkeläisten puoleen. Ihmistä, joka osaa kuunnella hädän myötätuntoisesti ja myös näyttää tekojen kautta tien ulos kriisistä.
Yhteisöä ei saa unohtaa, koska ilman yhteisöä näin laajasta ja kaikkia koskettavasta kriisistä ei ole tietä ulos.
Toivon olevani tässä väärässä – todennäköisesti olenkin. Tunnetusti omat havainnot eivät ole paras tapa ennustaa epidemiasta selviytymistä: seuraava viikko todistaa vahvemmin epidemian kehittymisestä kuin minun omat ajatukseni.
Tulevaisuuden viisaampia aikoja odotellessamme pidetään huolta itsestämme ja toisistamme.