Mielipide: Koronnasta ja työttömyysturvasta

Työstä onnen

Kiitos Partaharjun puutarhalle esimerkillisestä informaatiosta koronan puhjetessa.

On tullut arvostelua ulkomaalaisista työntekijöistä, mutta katsokoon jokainen kortistosta elantonsa saava peiliin, sillä puutarha on kaupunkimme suurin veronmaksaja, niillä rahoilla kuin myös kaikkien työtä tekevien veroilla te maleksitte.

Työttömyysturvasta. Suomessa saa liian helpolla rahaa tänä päivänä.

Sodan jälkeen kaikki rakensi ja teki työtä elääkseen ja hankkiakseen toimeentulonsa.

Oli kiitollinen mieli kun oli vapaa isänmaa, mutta myös suuret sota korvaukset maksettavana, kaikesta on selvitty.

Heti kun kynnelle kykeni oli tartuttava työhön, ei laskettu työtunteja vaan ahkerasti ahersin.

Esimerkiksi maalla silloin kuin myös tänä päivänäkin joutuvat viljelijät tekemään pitkää päivää aamuvarhaisesta iltamyöhään ja kaiken lisäksi vielä sääolosuhteet huomioon ottaen. Marjat poimittiin talveksi, ei ollut pakastimia täytyi keittää hilloksi, jos oli pieni maatilkku siinä kasvatettiin perunat ja juurekset, lihat ja kalat suolattiin talveksi. Kaikkiin töihin osallistuttiin sitä mukaa kun voimat antoivat myöten. Toki sunnuntai oli lepopäivä, ainoastaan karjanhoito oli välttämätön.

Olen kuullut työtä vieroksivien sanovan että helpommalla saa rahaa kuin raataa jossakin työssä oli se sitten sesonkityö tai mikä tahansa, kello neljä lopetetaan vaikka olisi joku työ kesken. Tuolla näkee kun on paljon sellaisia työttömiä korvauksen saatua mennään ostamaan kaljaa ja tupakkaa, ajetaan taksilla niin kauan kun rahaa riittää sitten mennään sosiaalihuoltoon hakemaan ruoka korttia. Yöt kukutaan ja päivät nukutaan.

Olkaa kiitollisia, jos työtä tehdessä alkuun jäsenet kipeytyy, niin siinä ne vahvistuvat ja tottuvat. Aika menee nopeasti työtä tehdessä.

Me suuret ikäluokat pienillä tiloilla työtä sen aikaisilla työvälineillä tehneinä nautimme pientä eläkettä mutta olemme kiitollisia siitäkin mitä saamme. Suurella osalla on paljon lääkkeitä, mutta toimeen tullaan.

Nuoret ottakaa itseänne niskasta kiinni ja lähtekää työhön kuin työhön, teillä on mahdollisuus kun vaan kehtaatte. Työttömyys loppuisi, ei tarvitsisi niin paljoa tuoda vierastyövoimaa, te voisitte paremmin ja verorahat jäisi meidän kaikkien hyväksi.

Jos on jotain sairautta niin tilanne on toinen.

Keskustelu