Mielipide: Tehdään se yhdessä!

Jouni Kuitunen

Elämme mielenkiintoista ja ehkä jopa hieman pelottavaakin vuoden loppua. Menossa on kiihkeä isojen miesten kisa, jota on seurattu ympäri maailmaa henkeä pidätellen. Epävarmuus Covid19-epidemiatilanteesta, sen eri vaiheista ja muodoista, pitävät meitä otteessaan. Epävarmuus työpaikoista lisääntyy taudin pitkittymisen johdosta ja moni miettii, kuinka käy talouden. Vanhukset puntaroivat, eivätkö he joulunakaan saa nähdä läheisiään ja onko edessä yksinäinen joulunaika?

Kun tätä kaikkea ympäröi Pohjolamme kaamos ja koleus, jopa lumeton sellainen, ei ihme, jos välillä tämä kaikki saa mielenkin matalaksi.

Monella työpaikalla joulun tulo luo paineita. Edessä ovat vuoden tärkeimmät kuukaudet joten on aika tehdä tulosta. Samaan aikaan pitäisi jo laatia seuraavan vuoden talousarviota ja peilata mennyttä vuotta. Edessäni on sama työvaihe, mutta silti vain naputtelen juttua lehteen…mutta asiat tärkeysjärjestyksessä. Eli jatkan vielä muutaman rivin…

Palaan hieman tuohon isoon presidenttikisaan… Ottamatta poliittista kantaa, jos missä, niin näissä karkeloissa mennään iso ego edellä tyyliin: ”Minä sanon”, ”Minä teen”, ”Minä vaadin” ja ”Minä päätän”. No, se ehdokkaille tässä tapauksessa suotakoon, mutta on hyvä muistaa, että kaiken menestyksen takeena on yhdessä tekeminen, me-henki. Niin tuolla rapakon takana kuin rakkaassa kotikaupungissamme Pieksämäellä.

Jokainen meistä tietää, että pärjäämme huonosti, jos unohdamme toinen toisemme. Ikävä kyllä, kaikilla ei ole ollut vaihtoehtoja, heidät on jätetty yksin: ”Pärjää vain omillasi, itse olet tuohon tilanteeseen ajanut elämäsi”. Se on surullista. En usko, että kukaan on lapsena unelmoinut Kassi-Alman elämästä, vaikka siitä niin hauska tv-rooli saatiinkin. Eikä kukaan äiti toivonut esikoista odottaessaan, että lapsesta tulisi huumediileri.

Lähtökohtaisesti kukaan ei ole voinut valita, paikkaa, ei aikaa, ei olosuhteita, eikä perintötekijöitä kun on syntynyt tähän maailmaan.

Näin isänpäivän aikoihin mieleeni nousee myös oma rakas isäni. Sain syntyessäni isän, joka ei muista omaa isäänsä. Sota ja vankileiri oli vienyt häneltä isän ennen kuin hän oppi kävelemään. Isälläni ei koskaan ollut isää, joka olisi kehunut poikaansa, antanut tunnustusta tärkeissä elämän vaiheissa. Voin vain todeta, että minun isäni ”jäi” myös tuolle vankileirille. Ketä sitten syytän? Toisaalta, mitä se edes auttaa? Hukkaan vain aikaani saavuttamatta mitään ratkaisevaa. Mitä vanhemmaksi olen kasvanut, sitä selkeämmin olen ymmärtänyt, että isäni on syytön. Hän on tehnyt parhaansa niillä eväillä, mitä on saanut, ja se riittää minulle. Kiitos siitä hänelle!

Olen suuressa kiitollisuudenvelassa niille läheisilleni ja ystävilleni, jotka ovat kärsivällisesti kulkeneet rinnallani kuunnellen, tukien ja ohjeistaen. En tiedä, miten olisin selvinnyt elämäni haasteista ja vaikeuksista yksin. Uskon, että moni voisi kohdallani todistaa, että mahdotonkin tapaus voi olla mahdollisuus. Näin isänpäivän kynnyksellä totean, että yhtenä tärkeimpänä kasvattajana ovat toimineet lapseni ja puolisoni.

Työskentelen yhdistyksessä, joka on pitkään toiminut Pieksämäellä ihmisten hyvinvoinnin, työllisyyden ja liikunnan edistämiseksi moninaisin keinoin. Autamme vanhuksia ja nuorempiakin muutoissa ja pihatöissä (esim. lumitöissä ja nurmikon leikkuussa). Huolehdimme luonto-liikuntapaikoista. Korjaamme ja huollamme monenmoista kierrättäen mahdollisimman paljon. Tarjoamme näin töitä kymmenille pitkäaikaistyöttömille ja annamme siten mielekästä tekemistä erilaisten työtehtävien parissa.

On ollut koskettavaa nähdä ja kuulla sitä kiitollisuutta, jota ihmiset ovat välittäneet, kun ovat tulleet autetuksi. Vilpittömästi toivoisin tämän kaiken jatkuvan ja kehittyvän entisestään, koska näen sen tarpeen tässäkin kaupungissa: Liian moni on jäämässä yksin!

Tulevaa vuotta ajatellen, katson peiliin vakavin miettein. Onko minusta tähän? Onko minulla tarpeeksi viisautta ja taitoa? Ja totean: Ei ole! Mutta joku sisälläni luo toivoa: Ei tarvitsekaan! Mitä se sitten käytännössä tarkoittaakaan, toivon, että voisimme reilu vuoden päästä todeta: ”ME teimme sen!” Oli kysymys sitten perheistämme, työpaikoistamme tai kaupungistamme, se on mahdollista, koska meillä on toisemme!

Toivotan yhdistyksen puolesta koko kaupungille, päättäjille, virkamiehille ja ihan jokaiselle pienimmästä suurimpaan, toivorikasta syksyä. Ja kaikille isille onnea!

Tehdään Pieksämäestä ”se mäki” joka muistetaan siitä, että sen huipulle noustiin toinen toisiamme tukien.

Kirjoittajana Pieksämäen Seudun Liikunta ry:n toiminnanjohtaja, urheilua ja liikuntaa rakastava, kahden aikuisen lapsen isä. Ja ”se ikuinen poika” jota joskus myös aviomieheksi kutsutaan.

Keskustelu