Polttoaineen tankkaaminen on eilistä kalliimpaa

Tänään lauantaina autoilijat tankkaavat autoihinsa polttoainetta selvästi kalliimmalla litrahinnalla kuin vielä eilen. Tänään voimaan astuneen polttoaineveron korotuksen myötä bensiinin ja dieselin pumppuhinnat huoltoasemilla nousevat keskimäärin noin seitsemän senttiä litralta.

Autoliiton mukaan bensiinin valmisteveron korotus on kovempi kuin kertaakaan tällä vuosituhannella. Vaikka korotus kieltämättä tuntuu suurelta, niin käytännössä polttoaineiden hinnat ovat senkin jälkeen varsin maltillisella tasolla. Hinnat painuivat näet huomattavan alas viime keväänä koronaviruksen aiheuttaman maailmanlaajuisen kysynnän laskemisen myötä. Autoliiton mukaan noin 20 000 kilometriä vuodessa ajavalla veronkorotus maksaa lähes sata euroa vuodessa.

Veronkorotuksilla tavoitellaan paitsi lisätuloja valtion kassaan niin myös autokannan sähköistymistä hallitusohjelman tavoitteiden mukaisesti. Erilaiset ladattavat ja itselataavat hybridimallit ovat lisänneet suosiotaan, joten siinä mielessä ollaan oikeaan suuntaan menossa. Toisaalta myös koronan myötä voimakkaasti lisääntynyt etätyö vähensi niin autoilua kuin samalla myös päästöjen määrää.

Pitkien välimatkojen ja hankalien kulkuyhteyksien Suomessa veronkorotukset eivät kohtele kaikkia tasavertaisesti. Pieksämäen kaltaisella paikkakunnalla oma auto on monelle elinehto.

Keskustelu