Miksi ei tehty konesaumattua peltikattoa?

Kovis

Kolumni

Pieksämäelläkin on vielä jäljellä paljon rintamamiestaloja joita yhdistää se, että kaikissa on harjakatto ja räystäät. Tämä ei ollut mikään 40–60 luvun muotioikku, vaan pitkäaikaiseen kokemukseen perustuva ratkaisu.

Erilaisiin kömmänöihin ja sittemmin hirsirunkoisiin taloihin on harjakattoja Suomessa tehty ainakin tuhat vuotta. Niitä tehtiin myös ulkorakennuksiin, latoihin ja vaikka mihin. Jos pihapiiriin piti rakentaa erillinen paskahuussi, niin siihen kelpasi myös pulpettikatto, tasakatto ei ikinä.

Tasakatto on osa perinteistä rakennustyyliä Afrikassa, joissakin Arabian maissa ja Meksikossa, usein autiomaiden reunamilla. Niillä kulmilla harvemmin lunta sataa, eikä juuri vettäkään. Euroopan ja Suomen arkkitehdit hurahtivat tasakattoon joskus 60-luvulla modernismin ja funktionalismin myötä.

Samalla riipaistiin taloista räystäät, eli tehtiin kerralla ns. kaksoisvirhe. Alvar Aallon vaikutus ei liene vähäinen.

Valitettavasti villitys levisi myös omakotitaloihin. Pieksämäelläkin tehtiin 70-luvulla kokonaisia asuinalueita tasakatolla ja huopapinnoitteella. Suurin osa niistä on muutettu harjakatoiksi monenlaisten ongelmien takia. Alkuperäisiä suunnittelijoita, kauppamiehiä ja jopa viranomaisia on tuskin muutostyömailla ollut apuna, saati maksajina.

Harjakattoja pinnoitettiin vuosisatojen ajan erilaisilla limilaudoilla ja vielä 50-luvulla päreillä, jotka korvasi sittemmin huopa, tiili ja jopa mineriitti. Peltiä on käytetty jo kauan, aluksi vain arvorakennuksiin. Aluksi pellit kiinnitettiin, kuten muutkin pinnoitteet, läpi naulaamalla. Sittemmin pystyttiin valssaamaan saumattavaa levyä ja myös kiinnitys erillisillä kiinnikkeillä voitiin tehdä peltiä lävistämättä.

60-luvulle asti saumakaton pellit olivat kappaleita, jotka saumattiin käsin kiinni toisiinsa. Samoin tehtiin kaikille vesikaton lävisteiden juurikappaleille. Näitä ”pätkäpeltikattoja” näkee vielä täälläkin runsaasti. Tästä on helppo päätellä, että kyseiset katot ovat hyvin huollettuna kestäneet yli 50 vuotta.

Tekniikka kehittyi ja saumakattojen rivit pystyttiin tekemään yhtenäisinä harjalta räystäälle. Sauma-aihiot tehtiin koneella ja myös kaksinkertaisten pitkittäissaumojen kiristämiseen tulivat käsin työnnettävät koneet. Nyt oli käytössä konesaumakatto, joka mielestäni on edelleen kattopinnoitteiden evoluution huipentuma.

Onhan niitä pellin läpi kiinnitettäviä malleja nykyäänkin valittavana. Näistä peltisepät käyttävät nimitystä pärepeltikatto.

Mikäpä Koviksen oikeuttaa kattopinnoitteita vertailemaan? No, tietenkin se, että minä olen ollut tekemässä konesaumakattoja. Ihan aikuisten oikeesti. Erittäin nuorena oppipokana, jolle oli ammattislangissa oma nimikin: lemmaripoika. Asentelin juuri noita nerokkaita kiinnikkeitä, joiden virallinen nimi lienee klammeri. Savolaiset muuttivat vaikean nimen; lemmari mutjahtaa suusta paljon helepommin.

Nämä muistelot tulivat taas kerran mieleeni, kun katselin Poleenia ensimmäisen kerran harjakattoisena, tilapäisenä sellaisena. Ihan kiva tuollaisenakin, mutta enemmän esteettistä silmää omaavaa voisi miellyttää hieman loivempi malli, 1:10 riittää. Pulpettikattokin olisi minulle pienellä narinalla kelvannut.

Nämä ratkaisut olisivat nimittäin mahdollistaneet konesaumatun peltikaton tekemisen, eikä uusintatöitä olisi tarvinnut 30 vuoden käytön jälkeen tehdä. Ehkä huomasittekin, että salin kohdalle peitepressuja ei tarvinnut laittaa, siinä on konesaumakatto.

Kirjoittaja on Jorma Kovalainen, lemmaripoika evp.

Keskustelu