Kaupan täytyy oppia sopeutumaan

Kuluva talvikausi on ollut sään puolesta lähes historiallisen lämmin ja vähänluminen. Se on tietänyt kylmää kyytiä monelle sesonkien varassa elävälle kauppiaalle. Toinen toistaan seuraavat lämpöaallot sekä kuukaudesta toiseen jatkuvat vesisateet ovat hyydyttäneet talvisen urheiluvälinekaupan sekä vaateostokset. Lumeton ja leuto talvi on laskenut talvivaatteiden ja kenkien myyntiä.

Muoti- ja urheiluvälinekauppa ry:n tuoreet tilastot kertovat, että historiallisen huono joulukuu romutti viime vuonna muuten hyvin kasvaneen myynnin. Monelle kaupalle joulukuu oli jopa vuosituhannen huonoin myyntikuukausi. Tilastojen mukaan ala menetti joulukuussa myyntiä enemmän kuin myyntieuroja menetettiin koko vuonna ulkomaisille verkkokaupoille.

Joulukaupan roiman laskun on arvioitu johtuvan pääosin säästä sekä veronpalautuskäytännön muuttumisesta. Kuitenkin vähintään yhtä paljon joulukauppaan ovat vaikuttaneet marraskuussa vahvistuneet ostopäivät, kuten musta perjantai (Black Friday). Monet joululahjat löysivätkin tiensä pukinkonttiin juuri mustan perjantain ostoshuumassa.

Sään ääri-ilmiöt ovat yleistyneet ja tulevaisuudessa ne ovat vieläkin enemmän arkipäivää. Säätä ei voi valita, eikä siihen juuri voi vaikuttaa. Sitä pystyy lähinnä sietämään ja tulemaan sen kanssa toimeen. Siksi myös kaupan täytyy oppia sopeutumaan vaihteleviin olosuhteisiin.

Keskustelu