Vihollinen, jonka kanssa ei voi neuvotella

Jari Asikainen

Kolumni

Melko varhain ymmärrettiin, että puhtaus, jota sittemmin alettiin kutsua hygieniaksi sanotaan, on toimiva keino erilaisten tautien välttämiseen.

Likaisuuden ja sairauksien syy-yhteys tajuttiin, vaikkei ihmissilmälle liian pienistä elämänmuodoista vielä tiedettykään.

Ajateltiin, että paha haju on itsessään sairastuttavaa, mikä ei olekaan aivan puppua, sillä haju ei mene nenään ja sitä kautta aivoon ilman hajumolekyylejä.

Aika pian opittiinkin, ettei vaikkapa ruttoon kuollutta ihmistä kannata mennä nuuskimaan kovin läheltä.

Kunnolliset mikroskoopit ja bakteerien värjäys- ja viljelymenetelmien kehittyminen laittoivat ihmisen oikeaan lokeroon maailmassa.

Tajuttiin, että ihminen on välimallin olento, hänen ympärillään ja sisälläänkin elää laskematon määrä pikkuväkeä.

Ja toisaalta ympärillä ovat avaruuden seinät niin uskomattoman leveällä, ettei sitä kannata tavallisen ihmisen liian kanssa edes miettiä. Saattaa lanttu himmetä.

Nyt olemme todistamassa uuden pikkukaverin maailmanvalloitusta.

Aivan uusi tämä ei sinänsä ole, mutta muuntunut matkan varrella sellaiseksi, että leviää ihmisestä toiseen. Ja tätä tehdessä lyö koko maailman vähäksi aikaa kyykylleen.

Leviämisen hillitsemiseksi ja hidastamiseksi tehdään nyt melkein kaikki mikä voidaan, kovempiin keinoihin taidetaan turvautua vain sotatilassa. Mutta jonkinlainen sotahan tämä onkin.

Ja tämä vihollinen on sellainen, että sen kanssa ei voi neuvotella. Jos voisikin, niin olisi mielenkiintoista kuulla, mitkä ovat sen tavoitteet. Vaikka eivätpä ne kai ole loppujen lopuksi sen kummemmat kuin ihmiselläkään: lisääntykää ja täyttäkää maa.

Mutta kyllä se virus aikanaan talttuu. Näin käy väkisinkin, kun isännästä toiseen on liian pitkä matka hypätä.

Vaikka virusten ja bakteerien näkymättömät uhat ovat jo tiedossa, eivät kaikki vieläkään tajua varotoimien tarpeellisuutta.

Tai sitten eivät piittaa, koska eivät kuulu itse riskiryhmään tai luottavat onneensa. Tai sitten siksi, että ylempää annetut ohjeet, säännöt ja käskyt koetaan sellaisiksi asioiksi, että niitä on pakko jossain määrin vastustaa. Jollei muuten niin tavan vuoksi.

Mutta bakteerit ja virukset ovat olemassa, eivät ne kysy, uskotaanko niihin vai ei. Emme näe ilmaakaan tai sähköä, mutta kummankin olemassaolo on helppo todentaa.

Emmekä muuten näe jumaliakaan emmekä voi niiden olemassaoloa edes todistaa, mutta moni on silti valmis niiden puolesta vaikka sotaan. Sitä voi miettiä.

Elämä alkoi pienestä ja pieneen se myös aikanaan päättyy.

Ensin taikina syntyi ja turposi ja tekeytyi hiljalleen miljardien vuosien ajan levinä ja alkueläiminä.

Sitten se paisui kuin pannukakku uunissa ja monimuotoistui, ja tätä vaihetta me elämme nyt ja vielä pitkään.

Meidän tajunnallemme tämä vaihe on kaikki ja enemmänkin, mutta maapallon elinajasta se on vain murto-osa

Mutta sittenkin kun meitä ei täällä enää näy ja maapallon elinikä alkaa lähestyä loppuaan, pitävät yksisoluiset otukset täällä pitojaan.

Ne olivat täällä ennen meitä ja ovat meidän jälkeenkin. Me olemme käypäläisiä niiden maailmassa, eikä päinvastoin.

Keskustelu